Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ylen kysely: Stubbin etumatka Haavistoon on lyhentynyt

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Valitsijayhdistyksen ehdokas ja vihreiden tukema Pekka Haavisto kuroo kiinni eroaan kokoomuksen Alexander Stubbiin presidentinvaalien toisella kierroksella, selviää Ylen tuoreesta presidenttikyselystä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Stubbia äänestäisi 54 prosenttia kyselyyn vastanneista ja Haavistoa 46 prosenttia.

Kannatusluvut ovat lähentyneet selvästi Ylen tammikuussa julkaistuun kyselyyn nähden. Tuolloin Stubbia kertoi äänestävänsä 59 prosenttia ja Haavistoa 41 prosenttia, jos kaksikko kohtaisi vaalien toisella kierroksella.

Taloustutkimus teki kyselyn puhelinhaastatteluina 31.1.-6.2., eli ennakkoäänestyksen aikana. Tutkimukseen vastasi yhteensä 1  543 ihmistä, joista 78,5 prosenttia valitsi ehdokkaan.

Kyselyn virhemarginaali on suurimmillaan noin 2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

TALOUSTUTKIMUKSEN toimitusjohtaja Jari Pajunen kertoi Ylelle, että tuoreen kyselyn tausta-aineisto vahvistaa käsitystä siitä, että perussuomalaisten ehdokasta Jussi Halla-ahoa ja keskustan Olli Rehniä tammikuun lopulla äänestäneitä on siirtynyt Stubbin leiriin.

Haavisto sen sijaan näyttää perivän vasemmistopuolueiden presidenttiehdokkaita äänestäneiden kannatusta. Jopa 90 prosenttia Jutta Urpilaista (sd.) tai Li Anderssonia (vas.) ensimmäisellä kierroksella äänestäneistä on kertonut kannattavansa toisella kierroksella Haavistoa.

Ehdokkaiden välinen ero oli kaventunut aiempaan verrattuna myös Helsingin Sanomien maanantaina julkaisemassa kannatusmittauksessa. Kyselyn mukaan Stubb voittaisi presidentinvaalien toisella kierroksella Haaviston prosenttiluvuin 54-46.

Kannatusmittauksen julkaisi maanantaina myös MTV:n uutiset, jonka kyselyn mukaan Stubb saisi toisella kierroksella 56,9 prosenttia ja Haavisto 43,1 prosenttia äänistä.

Presidentinvaalien ennakkoäänestyksen viimeisenä päivänä tiistaina kotimaan äänestysaktiivisuus oli noussut lähes 46 prosenttiin. Äänensä oli tuohon mennessä antanut toisella kierroksella yli 1,95 miljoonaa ihmistä.

KUNNALLISALAN kehittämissäätiön tutkimuspäällikön, vaaliasiantuntija Sami Borgin mukaan presidenttiehdokkaiden kannatustilanteen tasoittumisella on äänestysprosenttia kohottava vaikutus.

Aiemmissa presidentinvaaleissa äänestysaktiivisuus on noussut toisella kierroksella ykköskierrokseen nähden silloin, kun kärkikaksikko on käynyt tiukan vaalikamppailun.

-  Mitä tiukempi vaali on, sitä useampi kokee, että omalla äänellä voi olla ratkaiseva vaikutus, Borg sanoi STT:lle aiemmin tässä kuussa.

Äänestysaktiivisuuden ja koko vaalien lopputuloksen kannalta keskeistä on, mitä Halla-ahon ja Rehnin äänestäjät tekevät toisella kierroksella. Borg uskoo, että Halla-ahon ja Rehnin kannattajista ylivoimaisesti suurin osa lähtee äänestämään. Borgin mukaan ihmiset kokevat, että äänestäminen on kansalaisvelvollisuus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE