Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Yllättävän moni korkeakoulutettu on työvoiman ulkopuolella – “Syy tuntematon”

Tänään julkistetun tutkimuksen mukaan korkeakoulutettujen työttömyys on kasvussa kaikilla koulutusaloilla.

Korkeakoulutettujen työttömyys on kasvussa kaikilla koulutusaloilla, kertoo tiistaina julkaistu Työ- ja elinkeinoministeriön tilaama tutkimus.

Korkeakoulutettujen keskuudessa esiintyy entistä enemmän pitkittyvää tai toistuvaa työttömyyttä sekä työvoiman ulkopuolella olemisen jaksoja.

Tutkimuksen mukaan tuntemattomasta syystä työvoiman ulkopuolella olevien korkeakoulutettujen määrä on huolestuttava. Joillakin aloilla se on ylittänyt jatkuvasti työttömien määrän.

Tutkimuksen mukaan korkeakoulutettujen työurat katkeavat aiempaa useammin työttömyyden takia.

Työelämään paluun mahdollisuudet ovat heikentyneet tekniikan, humanististen ja luonnontieteiden tutkinnon suorittaneilla.

Tutkimuksen toteutti Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE