Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

12.2.2019 10:16 ・ Päivitetty: 12.2.2019 10:27

Yö-yhtyeen Olli Lindholm on kuollut

Yö-yhtyeen perustajajäsen ja laulaja Olli Lindholm on kuollut.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lindholm menehtyi sairauskohtaukseen, kertoo yhtye Facebookissa.

Lindholm oli kuollessaan 54-vuotias.

– Meillä on teille surullisia uutisia, yhtyeen Facebook-päivityksessä kirjoitetaan.

– Yö-yhtyeen perustajajäsen, keulakuva ja laulaja Olli Lindholm on poissa. Olli menehtyi maanantain ja tiistain 11.–12.2. välisenä yönä sairaskohtaukseen.

Yhtyeen mukaan Lindholm oli sen jäsenille sydänystävä, joka oli aina omiensa puolella.

– Hän jätti meille lukuisia muistoja sekä laulut, jotka elävät aina. Omaisille haluamme esittää osanottomme. Toivomme heille voimia surutyöhön.

Lindholmilla on kaksi aikuista lasta.

Yhtyeen oli määrä esiintyä Valkeakoskella perjantaina ja Lappeenrannassa lauantaina osana Yö akustisemmin -kiertuetta.

Viime vuosina Lindholm toimi muun muassa The Voice of Finland -tv-laulukilpailun tuomarina.

Uutista päivitetty klo 12.28.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU