Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

7.3.2025 06:59 ・ Päivitetty: 7.3.2025 06:59

Yoon Suk-yeol määrättiin vapautettavaksi

LEHTIKUVA / AFP / JEON HEON-KYUN

Etelä-Korean virkasyytteeseen asetettu ja kapinoinnista syytetty presidentti Yoon Suk-yeol on määrätty vapautettavaksi vankeudesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tuomioistuin pääkaupunki Soulissa kumosi perjantaina hänen vangitsemismääräyksensä teknisten syiden takia.

Tuomioistuin katsoi, että rikossyytteet Yoonia vastaan oli nostettu siinä vaiheessa, kun hänen laillinen vangitsemisaikansa oli jo päättynyt. Yoonin asianajajat olivat pyytäneet helmikuussa vangitsemismääräyksen kumoamista, koska syytteiden nostamisessa oli viivytelty liikaa.

-  Voidaan järkevästi tulla siihen tulokseen, että syyte nostettiin kun syytetyn vangitsemisaika oli jo umpeutunut. Menettelyllisen selkeyden varmistamiseksi ja tutkintaprosessin laillisuuteen kohdistuvien epäilyjen poistamiseksi on sopivaa määrätä vangitseminen kumottavaksi, tuomioistuimen päätöksessä sanottiin.

Yoonin asianajajat kertoivat perjantaina, että presidentti on edelleen vangittuna oikeuden päätöksestä huolimatta.

Yooniin kohdistuu sekä rikossyyte kapinoinnista että virkasyyte, jota käsitellään perustuslakituomioistuimessa. Yoon on tällä hetkellä pidätettynä virastaan.

Perustuslakituomioistuimen päätöstä virkasyyteasiassa odotetaan lähiaikoina. Oikeusoppineet pitävät hyvin todennäköisenä, että Yoon pannaan viralta. Jos näin tapahtuu, Etelä-Korean on pidettävä uudet presidentinvaalit 60 päivän kuluessa.

Rikosoikeudenkäynnin puolestaan odotetaan kestävän ainakin puoli vuotta. Kapinoinnista voidaan langettaa elinkautinen vankeusrangaistus tai teoriassa jopa kuolemanrangaistus.

YOONIIN, 64, kohdistuvien syytteiden taustalla on presidentin joulukuussa julistama poikkeustila, joka syöksi maan poliittiseen sekasortoon. Parlamentti kumosi nopeasti Yoonin julistuksen, vaikka Yoon yritti estää kumoamisen lähettämällä sotilaita parlamenttiin.

Pian tämän jälkeen hänet pidätettiin virastaan ja asetettiin virkasyytteeseen.

Yoon pidätettiin tammikuun puolivälissä virka-asunnoltaan päiviä kestäneen jännitteisen tilanteen jälkeen. Presidentti vastusti aluksi pidätystä ja linnoittautui virka-asunnolleen, jonne lähetettiin lopulta tuhansia poliiseja.

Yoon on syyttänyt perustuslakituomioistuimen kuulemisessa opposition ”pahantahtoisuutta” päätöksestään julistaa poikkeustila. Yoonin mukaan opposition kansanedustajien ainoa tavoite oli hänen hallintonsa kaataminen.

Yoon on Etelä-Korean ensimmäinen istuva presidentti, joka on ollut syytettynä rikosoikeudenkäynnissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU