Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

3.5.2022 04:52 ・ Päivitetty: 3.5.2022 04:52

Zelenskyi: Hyökkäyssodan aikana venäläisjoukot ovat surmanneet 220 lasta – Mariupolin terästehtaalta evakuoituja siviilejä kerrotaan saapuneen Zaporizhzhjaan

LEHTIKUVA / AFP Ed Jones
Tokmakista paennut perhe Zaporizhzhjassa 2. toukokuuta 2022.

Venäläisjoukot ovat surmanneet Ukrainassa hyökkäyssodan alkamisen jälkeen 220 lasta, sanoo Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi tuoreessa puheessaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Presidentti painottaa, ettei kaikista kuolonuhreista ole edelleenkään tietoa, sillä Ukrainalla ei ole pääsyä kaikille niille alueilleen, jotka Venäjä on miehittänyt.

YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimisto (OHCHR) on kertonut Ukrainassa saaneen surmansa tiettävästi yli 3  150 siviiliä Venäjän aloitettua hyökkäyksensä helmikuun lopulla. Todellisen luvun uskotaan kuitenkin olevan huomattavasti korkeampi.

Teini-ikäinen poika kuoli iskussa Odessaan

Venäjän teki maanantaina ohjusiskun eteläukrainalaiseen Odessan rantakaupunkiin. Iskussa kuoli teini-ikäinen poika, sanoi kaupungin hallinto sosiaalisessa mediassa.

Surmansa sai 15-vuotias poika. Lisäksi tyttö vietiin hoitoon sairaalaan, kaupungin hallinto kertoi Telegram-viestipalvelussa.

Venäjän hyökkäykset Odessa vastaan ovat lisääntyneet viime viikkoina. Huhtikuun lopulla viisi ihmistä kuoli Venäjän iskettyä kaupunkiin. Kuolleiden joukossa oli kolmen kuukauden ikäinen tyttövauva.

Viime viikonloppuna ohjusisku vaurioitti Odessan lentokenttää.

Evakuoituja siviilejä Zaporizhzhjaan

Ukrainan Mariupolista Azovstalin terästehtaalta evakuoituja siviilejä on saapunut maanantaina Zaporizhzhjaan, kertovat muun muassa brittilehti Guardian ja yhdysvaltalainen New York Times.

Guardian pohjaa tietonsa Ukrainan sotilaspoliisin maanantaina Facebookissa julkaisemaan päivitykseen, jonka mukaan Zaporizhzhjaan saapuneille tarjotaan ruokaa, lääkkeitä ja suojaa. Lisäksi lääkäreiden kerrottiin tarkastavan heidän kuntonsa.

Tiedot evakuointisaattueiden liikkeistä ovat vaihdelleet eri lähteiden välillä. Ukrainan valtion tietotoimisto Ukrinform kertoi myöhään maanantaina, että tehtaalta evakuoidut siviilit olisivat pääsemässä Ukrainan hallussa olevaan Zaporizhzhjan kaupunkiin tiistaina.

Etelä-Ukrainassa sijaitsevan Mariupolin satamakaupungin viimeisten puolustajien linnoitukseksi muodostuneella terästehtaalla on edelleen noin 200 siviiliä, mukaan lukien 20 lasta, kertoo ukrainalaisviranomainen yhdysvaltalaislehti Washington Postille. Donetskin alueellisen poliisin edustajan mukaan Mariupolista oli maanantaina määrä lähteä bussisaattue Zaporizhzhjaan, mutta jokin meni pieleen. Saattueen on nyt määrä lähteä tiistaina.

Zaporizhzhja sijaitsee yli 200 kilometrin päässä Mariupolista.

Siviilien evakuointeja on määrä jatkaa tiistaina

Mariupolin kaupunginvaltuusto on vahvistanut osaltaan viestipalvelu Telegramissa, että siviilejä on määrä evakuoida Mariupolista tiistaina. Asiasta kertoo englanniksi muun muassa uutiskanava CNN.

Kaupunginvaltuuston mukaan evakuoinneista on sovittu virallisesti YK:n ja Punaisen Ristin kanssa. Mariupolilaisia evakuoivan saattueen on määrä lähteä paikallista aikaa aamuseitsemältä liikenneympyrästä läheltä Berdianskin kaupunkia. Ukraina on samalla aikavyöhykkeellä Suomen kanssa.

Siviilien evakuoinnit Azovstalin tehtaalta aloitettiin viikonloppuna. Terästehtaan alueelta evakuoitiin sunnuntaina jo noin sata siviiliä.

Ukrainalaisviranomaisten mukaan venäläisjoukot ovat jatkaneet tehtaan pommittamista, vaikka Venäjän presidentti Vladimir Putin väitti määränneensä, että iskut lopetettaisiin.

Donetskin alueellisen poliisin edustaja kertoi maanantaina pommituksia olleen koko päivän. Washington Postille antamiensa kommenttien yhteydessä hän kertoi myös olettavansa uusia pommituksia alkavaksi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU