Ulkomaat
12.11.2025 05:45 ・ Päivitetty: 12.11.2025 05:45
Zelenskyin apuri korruptioskandaalissa, lähti karkuteille
Ukrainassa korruptiotutkijat syyttivät tiistaina presidentti Volodymyr Zelenskyin keskeistä liittolaista, liikemies Timur Minditshia korruptiosta. Hän pakoilee nyt viranomaisia.
Asiasta uutisoi muun muassa ukrainalaislehti Kyiv Independent. Lehden lähteiden mukaan Minditsh olisi saanut varoituksen asiaa tutkivan Nabu-viraston maanantaisesta ratsiasta ja on siksi edelleen tavoittamatta.
Myös korruption vastainen erityissyyttäjänvirasto Sapo kertoi tiistaina oikeudessa, että Minditshia syytetään jutussa. Sapon mukaan Minditsh oli rikastuttanut itseään Ukrainan talouden eri sektoreilla järjestetyillä rikoksilla.
Nabu kertoi maanantaina tutkivansa mittavia korruptioepäilyjä maan energiasektorilla. Nabu ei kuitenkaan nimennyt tutkinnan kohteena olevia.
Nabu kertoi paljastaneensa ”korkean tason rikollisjärjestön”, jonka toiminta perustui lahjusten saamiseen Ukrainan valtiollisen ydinvoimayhtiön Energoatomin tekemistä sopimuksista. Viraston mukaan noin sata miljoonaa dollaria oli kulkenut rahanpesuoperaatiossa, jonka kautta tuotot kanavoitiin.
AIEMMIN presidentti Zelenskyi on yrittänyt rajoittaa maansa korruptionvastaisten elinten toimivaltaa. Maanantaina Zelenskyi kuitenkin korosti korruptionvastaisen työn tärkeyttä.
- Tuomiot on annettava. Ja hallituksen virkamiesten on tehtävä yhteistyötä Nabun ja lainvalvontaviranomaisten kanssa tulosten saavuttamiseksi, Zelenskyi sanoi.
Presidentin läheinen liittolainen Minditsh on Zelenskyin perustaman Kvartal 95 -tuotantoyhtiön osaomistaja.
Kesällä Zelenskyi sääti kiistellyn lain, joka rajoitti korruptionvastaisten elinten toimivaltaa. Tämä johti suurimpiin mielenosoituksiin Ukrainassa Venäjän hyökkäyssodan aikana. Pian Zelenskyi korvasi lain uudella, jonka katsottiin puuttuvan huoliin korruptionvastaisten elinten riippumattomuudesta.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
