Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

25.10.2025 09:04 ・ Päivitetty: 25.10.2025 09:04

Zyskowicz moittii gazalaisten ahdingon vähättelyä: ”Gazan siviilien kärsimys on aivan todellista”

LEHTIKUVA / AFP / OMAR AL-QATTAA
Palestiinalaisia lapsia leikkimässä Zeitoun naapurustossa Gazan kaupungissa 23. lokakuuta.

Gazan siviilien kärsimyksiä ei ole asianmukaista vähätellä tai epäillä, sanoo kokoomuksen konkarikansanedustaja Ben Zyskowicz. Kokoomuksenkin riveissä on kansanedustajia, jotka ovat sosiaalisessa mediassa kyseenalaistaneet Gazan nälänhädän.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Gazan siviilien kärsimys on aivan todellista. Israel on se, joka pommittaa ja aiheuttaa tämän humanitaarisen katastrofin ja on siihen syyllinen, Zyskowicz sanoo STT:n haastattelussa.

Samalla hän sanoo, että nykyinen sota alkoi Hamasin terrori-iskusta Israeliin toissa vuoden lokakuussa. Siten heidän vastuutaan siviilien kärsimyksestä ei myöskään voi kiistää.

-  Molemmin puolin on valitettavasti ääriporukoita, jotka mielellään jatkavat sotimista. Israelinkin hallituksessa on äärioikeistolaisia ministereitä.

Juutalainen Zyskowicz sanoo, ettei luota Israelin pääministeriin Benjamin Netanjahuun, joka ei kannata kahden valtion mallia.

-  Israelin sotatoimet Gazassa ovat mielestäni suuri erehdys, koska en näe, että Hamas olisi nujerrettavissa sotilaallisin toimin. Siihen pyrkiminen siviiliuhreista välittämättä on mielestäni todella väärää ja typerää politiikkaa.

Zyskowicz toivoo, että Israelin politiikassa tapahtuu muutos parempaan ensi vuonna vaaleissa. Hän muistuttaa, että Israel on demokraattinen maa. Siellä on vapaa media, joka arvostelee ja paljastaa asioita. Sadattuhannet ihmiset osoittavat kadulla mieltään hallitusta vastaan.

Lisää aiheesta

-  Sisäpolitiikka on siellä kuitenkin ymmärtääkseni aika sekaisin, hän sanoo ja lisää, ettei juurikaan tunne Israelin sisäpolitiikkaa, toisin kuin yleensä luullaan.

ZYSKOWICZ kertoo kannattaneensa kahden valtion mallia jo pitkään. Hän ei näe muuta keinoa, joka kestävällä tavalla lopettaisi jatkuvan sodan kierteen, kuin sen, että on juutalaisvaltio Israel, jossa voi olla arabivähemmistö. Sen rinnalla olisi palestiinalaisvaltio, jossa voisi olla juutalaisvähemmistö.

-  Tiedän, että on paljon Israelin ystäviä, jotka eivät kannata sitä ja pitävät täysin epärealistisena, että nämä kaksi valtiota voisivat olla rauhassa rinnakkain. Olen heille sanonut ja sanon tässäkin, että en tiedä mitään muuta keinoa. Näiden kahden valtion pitäisi elää rauhassa rinnakkain, ja molempien pitää pitää omat ääriryhmänsä kurissa niin, että terroristit eivät hyökkää toisen valtion ihmisten kimppuun. Se on ihan selvä asia.

Myöskään ne Palestiina-aktivistit, jotka huutavat kaduilla vapaata Palestiinaa eivät Zyskowiczin mukaan kannata kahden valtion mallia.

-  Kun sanotaan, että joelta merelle on Palestiina oleva vapaa, ei siinä ole sijaa millekään Israelin valtiolle.

Zyskowicz ei ole uskonnollinen, mutta on kertonut arvostavansa juutalaisia perinteitä ja yhteisöä. Hänen vaimonsa Rahime Husnetdin-Zyskowicz on Suomen tataari ja muslimi.

YHDYSVALTAIN presidentin Donald Trumpin Lähi-idän rauhansuunnitelmaa Zyskowicz pitää uskottavimpana vuosikymmeniin, vaikka muuten luonnehtiikin tätä keskenkasvuiseksi narsistiksi.

-  Trump on tehnyt erinomaisen hyvää työtä, kun hän on painostanut ja saanut tärkeät taustavaikuttajat painostamaan molempia osapuolia. On pystytty ottamaan edes ensimmäiset varovaiset askeleet kohti rauhaa. Panttivangit on vapautettu, Israel on vetäytymässä ja tulitauko on enemmän tai vähemmän voimassa.

-  Jos tämä todella johtaa rauhaan, Trump on Nobel-palkintonsa ansainnut, Zyskowicz sanoo.

Ukrainan tukemisessa Yhdysvallat Trumpin johdolla on sen sijaan Zyskowiczin mielestä täysin epäluotettava.

-  Trump on liian ymmärtäväinen Venäjää kohtaan, ja hän ja hänen hallintonsa pitkälti ostavat Venäjän valheet.

Hän arvioi, että Yhdysvaltojen sisällä Trumpin toiminta on uhka maan demokratialle.

-  Tarkoitan sitä, että hän käyttää oikeuslaitosta henkilökohtaiseen kostoon, hyökkää vapaata mediaa vastaan, hyökkää yliopistojen ja tutkimuksen vapautta vastaan. Pitää luottaa siihen, että Yhdysvalloissa on tasapainottavia tekijöitä, jotka pystyvät ylläpitämään demokratiaa.

Sanna Nikula / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU