Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

10 kysymystä Haataiselle: Niinistöstä paljastui “vaarallinen ominaisuus poliitikolle” – tieto Putinista yllätti

SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen.

Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa 17.1. ja varsinainen äänestyspäivä 28.1. on sekin jo aivan pian käsillä.

Demokraatti kysyi tänään SDP:n presidenttiehdokkaalta Tuula Haataiselta 10 kysymystä viime päivinä puhuttaneista teemoista.

Näin Haatainen vastasi sähköpostitse Kotkasta, jossa muun muassa hän on ollut tänään tapaamassa äänestäjiä:

1. Mitä mieltä olette Sauli Niinistön “leukailusta”, jonka mukaan toista kierrosta presidentinvaalissa ei tule?

– Vielä ei ole yhtään ääntä annettu. Ei vaalitulosta Niinistö päätä, sen päättää Suomen kansalaiset. Pieni nöyryys ei tekisi pahaa. Ylimielisyys on poliitikolle vaarallinen ominaisuus.

2. Tuleeko toinen kierros?

– Tilaisuuksissani on paljon väkeä ja ihmiset ovat selvästi liikkeellä. Uskon, että toinen kierros tulee.

Lisää aiheesta

3. Jos olette toisella kierroksella Niinistön kanssa, mitkä ovat ne linjaerot, joilla presidenttiys tuolloin ratkaistaan?

– Minä puhun ja toimin eriarvoistumiskehitystä vastaan ja tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta. Nyt ei ole jäähdyttelyn aika vaan meidän on palautettava Suomi aktiiviseksi kansainväliseksi toimijaksi, joka työskentelee sen puolesta, että äärilikkeiden, konfliktien ja sotien juurisyyt voidaan poistaa.

4. Niinistöllä ei ole Vladimir Putinin puhelinnumeroa (kännykkä), yllättikö tieto teidät ja mistä numerottomuus kertoo?

– Onpas erikoista, minä vaihtaisin Putinin kanssa heti numeroita!

5. Niinistö vahvisti presidentin esittelyssä lain päivystysuudistuksesta, mutta liitti siihen lausuman, jossa hän painotti kielellisten oikeuksien toteutumista. Kun aktiivimalli hyväksyttiin, lausumia ei nähty, mistä tämä toiminta ja priorisointi viestii teille?

– Se kertoo siitä, että Niinistö sulkee silmät ja korvat siltä, että aktiivimalli rikkoo kansalaisten yhdenvertaisuutta, johon jo perustuslakivaliokunnassa kiinnitettiin huomiota.

6. Saksan hallitustunnusteluissa on tehty sopimuspaperi, joka saattaa tarkoittaa yhteisvastuun lisäämistä EU:ssa ja euroalueella. Jos Saksan linja muuttuu, onko Suomen seurattava perässä?

– Tässä paperissa on yleislinjaukset ja ensi viikolla Saksan SPD järjestää puoluekokouksensa, jossa päätös hallitusyhteistyöstä tehdään.

– Tässä vaiheessa Saksan tilanne on vielä auki, ja pitkälle menevien tulkintojen tekeminen on ennenaikaista. Yhteisvastuu-asiassa on hyvä pitää mielessä, että jokainen maa vastaa omista veloistaan.

– EU:ssa pitää edistää sosiaalisen Euroopan vahvistumista, ihmisten työelämäoikeuksien parantumista ja helpottaa esimerkiksi työn ja perheen yhteensovittamista.

7. Miten arvioitte tähänastista presidentinvaalien keskustelua, onko jokin tärkeä aihe jäänyt liian vähälle huomiolle tai kokonaan keskustelematta? Mistä vielä pitäisi puhua?

– Politiikan kommentoijat ovat sanoneet, että olen onnistunut sinnikkyydellä tuomaan vaalikeskusteluun mukaan laajan turvallisuuden käsitteen, eli sen mistä minun mielestäni pitäisi puhua enemmän. Kysymys on siitä miten voimme ennaltaehkäistä terrorismia, kriisejä ja sotia. Riittävästi ei ole perätty ehdokkaiden mielipiteitä siihen, miten he näkevät rauhan ja tasa-arvon edistämisen maailmalla.

8. Elämme sisällissodan muistovuotta. Onko sisällissodassa vielä jokin käsittelemätön asia, joka erityisesti pitäisi tänä vuonna nostaa esiin?

– Kun sodasta on kulunut sata vuotta, on tätä hyvä käydä läpi siitä näkökulmasta, mitä voidaan oppia. Toivoisin, että nyt keskustelisimme siitä, miten tulevaisuutta rakennetaan niin, että emme koskaan ajaudu tilanteeseen, jossa osa ihmisistä ajautuu yhteiskunnan ulkopuolelle ja jossa kansakunta jakaantuu.

9. Kuka kilpailevista presidenttiehdokkaista on yllättänyt teidät positiivisesti, miksi?

Merja Kyllösen kanssa meillä oli erittäin hyvä yhteinen tilaisuus viime viikolla, jossa keskustelimme yhdessä presidentti Tarja Halosen kanssa. Tilaisuuteen jonotettiin ja KokoTeatterin sali oli ääriään myöten täynnä. Kaikki eivät edes mahtuneet saliin.

10. Mikä on keskeinen teemanne ja loppukirin siivittäjä ennen kuin kansalaiset pääsevät uurnille?

– Aion pitää esillä samoja teemoja kuin olen pitänyt tähänkin asti, eli eriarvoistumisen ehkäisyä, ilmastonmuutoksen torjuntaa, kestävää kehitystä ja naisten ja tyttöjen aseman parantamista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE