Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

20% prosenttia isistä ei käytä oikeuttaan – STTK tutki: Raha kannustaisi

Perhevapaat jakautuisivat tasaisemmin naisten ja miesten kesken, jos siitä palkittaisiin esimerkiksi korkeammalla päivärahalla tai verohyödyllä.

Tätä mieltä on 69 prosenttia lapsitaloudessa asuvista, jotka vastasivat toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n kyselyyn.

Perhevapaiden tasaisen jakautumisen edistämiseksi molemmille vanhemmille yhtä suuria kiintiöitä piti parhaana vaihtoehtona lapsitalouksista 19 prosenttia vastaajista.

Selkeä enemmistö (85 %) uskoo, että naisten työmarkkina-asema paranisi, jos perhevapaat jakautuisivat nykyistä tasaisemmin molempien vanhempien kesken. Naiset luottavat miehiä enemmän työmarkkina-aseman paranemiseen perhevapaita jakamalla.

Reilu puolet aikuisväestöstä (55 %) pitää kahta vuotta sopivana vanhempainvapaakauden kestona. 25–49-vuotiaiden vastaajien joukossa toivotaan  muita useammin vanhempainvapaakauden keston pidentyvän viiteen vuoteen.

Yli puolet naisista (58 %) uskoo, että mahdollisuus käyttää perhevapaita nykyistä pidemmällä aikavälillä vaikuttaisi enemmän työn ja perheen yhteensovittamiseen kuin isien halukkuuteen käyttää enemmän perhevapaita. Miehistä 44 prosenttia uskoo sen lisäävän isien perhevapaiden käyttöä.

Suomessa vanhempainvapaat on pidettävä siihen mennessä kunnes lapsi täyttää 2 vuotta. Ruotsissa vastaava aika pidennettiin pari vuotta sitten 8 vuodesta 12 vuoteen.

Lisää aiheesta

Suurin ongelma on, että äidit käyttävät perhevapaista valtaosan.

STTK pitää nykyisen perhevapaajärjestelmän uudistamista välttämättömänä ja kiirehtii sen valmistelun aloittamista.

– Tällä hetkellä perhevapaiden suurin ongelma on, että äidit käyttävät niistä valtaosan. Tasaisempi jakautuminen vanhempien kesken edistäisi naisten työmarkkina-asemaa, uralla etenemistä, palkkatasa-arvoa sekä työn ja perheen parempaa tasapainottamista, tasa-arvoasioista vastaava lakimies Anja Lahermaa arvioi.

Hänen mukaansa tasaisempi jakautuminen vahvistaisi isän ja lapsen suhdetta, lasten ja perheiden hyvinvointia sekä tasaisi myös kustannuksia nais- ja miesvaltaisten alojen kesken.

STTK haluaa lainsäädäntöä, joka ohjaa siihen, että isien käyttämä osuus perhevapaista kasvaisi nopeammin. Isille osoitettua osuutta tulisi kasvattaa asteittain ja aluksi osuus tulisi nostaa nykyisestä yhdeksästä viikosta kahteentoista.

– Työpaikoilla tarvitaan myös asennemuutosta, sillä noin 20 prosenttia isistä ei käytä perhevapaita lainkaan, Anja Lahermaa toteaa.

Taloustutkimus Oy:n tekemään kyselyyn osallistui syyskuussa 776 suomalaista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE