Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

73€ on toimeentulotuen asiakkaalle kohtuuton – “Tähän on saatava pikaisesti muutos”

Kansanedustaja Maria Tolppanen (sd.) vaatii, että alaikäisten lasten henkilöllisyystodistus pitää hyväksyä perustoimeentulotuen menona. Kelan linja on nykyisin päinvastainen.

Tukea “henkkarin” hankintaan ei myöskään saa kunnan puolelta täydentävänä toimeentulotukena.

Kela hyväksyy vanhemman henkilöllisyystodistuksen kuluna perustoimeentulotuessa, mutta ei alaikäisen lapsen. Halvin vaihtoehto henkilöllisyyden todistamiseen on hankkia passi, jolloin yhden passin hinnaksi tulee 73 euroa.

– Summa on kohtuuton perustoimeentulotuella elävälle perheelle, Tolppanen painottaa.

Hän huomauttaa, että alaikäiselle lapselle tarvitaan kuitenkin henkilöllisyystodistus paitsi pankkitilin avaamiseen ja pankkikortin hankkimiseen, myös esimerkiksi postissa asioimiseen ja netissä tunnistautumiseen.

– On käsittämätöntä, että samanaikaisesti, kun yhteiskuntaamme digitalisoidaan vauhdilla, ei Kela eikä sosiaalivirasto hyväksy alaikäisen lapsen henkilöllisyystodistuksen kulua edes täydentävänä toimeentulotukena. Tähän asiaan on saatava pikaisesti muutos.

Tolppanen on jättänyt asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE