Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Urheilu

3.8.2025 14:48 ・ Päivitetty: 3.8.2025 18:28

74. Jyskälä finaalissa: Rovanperä ja Halttunen saivat vihdoin kotijuhlansa – Toyotalla neuvotellaan jo

LEHTIKUVA / VALTTERI VAINIO

Jyväskylä, Keski-Suomi ja Suomi saivat sen, mitä ovat odottaneet pitkään. Kahdeksan vuoden kuiva kausi edellisestä, Esapekka Lapin 2017, suomalaisvoittajasta on vihdoin päättynyt.

Pertti Knuuttila

Kalle Rovanperä ja Jonne Halttunen ajoivat lopulta leikitellen Hyundain epäonnisten rengasrikkojen takia, selvällä 39,2 erolla ensimmäiseen kotirallinsa voittoon ja saivat pois ”apinat selästään”.

– Aika ihmeellinen fiilis. Iso kiitos tiimille ja kaikille kannustaneille. Ajoin rajalla koko viikonlopun. Tarvitsimme pisteitä. Iso kisa päällä mestaruudesta, olemme toisia nyt, summasi Rovanperä rallin ratkettua.

– Tänään pistetään Jyväskylän yö sekaisin. Kaikki paikalle, kehotti Rovanperä.

– Ei se tietenkään nyt ollut kokonaan fiiliksestä kiinni. Kyllä me opimme renkaista jo ennakkotesteistä lähtien ja saatiin säätöjä oikeaan suuntaan. Ei sateella ja liukkaalla ollut merkitystä siihen renkaiden ymmärtämiseen. Tänään oli kuivaa ja hyvin tuli, selvitti Rovanperä.

– Meille tuli tieto viimeiselle power stagelle tieto rengasrikoista ja pintojen kuoriutumisista. Siinä sitten lähtöviivalla mietittiin, mitä tehdä. Päätettiin lähteä vetämään kiertelemättä kiviä. Se kannatti. Titenkin outoa, että tuollaisia joutuu miettimään vielä minuuttia ennen pätkälle lähtöä, selvitti taustoja täydelliselle pistepotilleen.

ROVANPERÄ kuittasi Jyväskylästä täyden 35 pistepotin, joka nosti hänet toiseksi MM-sarjassa, vain kolmen pisteen päähän walesilaisesta tallitoverista Elfyn Evansista.

Lisää aiheesta

Kahdeksankertainen mestari Sebastien Ogier nousi kolmossijallaan tasoihin Viron Ott Tänakin kanssa, molemmat vain siis kymmenen pisteen päähän Rovanperästä.

Rallin kakkonen japanilainen Takamoto Katsuta oli helpottunut.

– On ollut pitkä aika odottaa tätä. Tiimi on tukenut minua. Tämä on minulle tärkeä tulos, sanoi toisen kerran podiumille täällä ajanut Katsuta.

Rallin kolmas Sebastien Ogier oli tyytyväinen ralliinsa.

– Lopulta saimme hyvät asetukset autoon. Kiitos tiimille. Teimme monia muutoksia rallin aikana. Ja hyvät pisteet mestaruustaistoon. Tästä on hyvä jatkaa seuraavan ralliin ja MM-jahtiin, kiteytti Ogier.

– Viime vuonna voitto täällä oli outo. Ei sitä oikein voinut juhlia. Nyt tiesin, että tästä tulee vaikeaa, koska en ollut Virossa. Nyt joutui todella taistelemaan, sanoi Ogier.

Rallin neljänneksi ajanut Elfyn Evans ei ollut tyytyväinen ralliinsa huolimatta siirtymisestä jälleen MM-sarjan johtoon.

– En ole pystynyt luomaan mitään fiksua strategiaa, jolla ensimmäisenä autona ajaisin rallien alut. Enkä kertaakaan ole saanut lähtöpaikasta mitään hyötyäkään. Se on vaikea paikka, kuten nähtiin täälläkin, miten huonosti meni Tänakillakin. Paraguayssa saattaa olla sadetta, mutta sieltä ei ole kokemusta, sanoi walesilainen.

Rallin viides Toyota oli Sami Pajari.

– Kyllä olen ihan tyytyväinen, vaikka ei sitä ihan ymmärräkään miten tämä nyt lopulta meni. Kolmet pohjat olivat hyvä. Nyt odotan seuraavaa, koska sinne kaikki lähtevät puhtaalta pöydältä – ilman kokemusta ja vanhoja nuotteja, sanoi Pajari.

Rovanperän kanssa pitkään voittotaistelussa mukana ollut Hyundain Thierry Neuville purki tuntojaan vannoen paluuseensa.

– Tämä kausi on ollut minulle painajainen. Tiimi on tehnyt kovasti töitä viime viikot saadakseen auton nopeaksi. Tämä on pettymys, sanoi belgialainen hallitseva mestari tuntojaan.

– Tulemme takaisin ensi vuonna ja jatkamme siitä mihin jäimme. Se on varmaa, vannotti rallin kuudes Neuville revanssia uhkuen.

Hyundain FX Demaison oli niellyt lauantain rengasrikot.

– Meidän piti puskea täällä, koska MM-sarjojen tilanne vaati sitä. Ehkä puskimme liikaa. No, me emme tienneet niistä tiellä olleista kivistä. Ralli on tällaista. Ei valitteluja siitä, sanoi hän, hieman vaisuna.

Positiivinen asia, joka rallin aikana tiedotettiin Hyundailta on se, että nyt on selvää korealaistallin mukanaolo myös ensi vuonna rallin MM-sarjassa.

TOYOTAN tallipäällikkö Juha Kankkunen myönsi neuvottelujen ensikauden kuljettajasopimuksista alkaneen.

– Kyllä niitä käyty, mutta en niissä istu enkä päätä. Päätökset tehdään korkeammalla tasolla. Mutta kyllä minun mielipidettäni kysytään. Japanilaiset haluavat itse tiedottaa niistä sitten kun on aika, selvitti joukkonsa viitoisvoittoon johtanut Kankkunen.

Hänen sopimuksensa on vuoden loppuun, eikä muusta ole tähän mennessä sovittu.

Ralli2-autojen nopein oli lopulta Rautio Morosportin Roope Korhonen. Hän onnistui vielä Ouninpohja kakkosen finaalissa pitämään Jari-Matti Latvalan takanaan 1,1 sekunnin erolla. Hän piti etenkin voittoa Latvalasta erityisen hienoina.

– Onhan tämä hienoa. Pikkupoika olen fanittanut Jari-Mattia ja nyt saan ajaa häntä vastaan kilpaa ja voittaa, sanoi 23-vuotias laukaalainen pätkän maalissa.

Kolmanneksi ajoi Viron Robert Virves 43,1 sekuntia jääneenä.

Korhonen otti voitolla kiinni WRC2:n MM-sarjan kärkeä nousten 69 pisteeseen. MM-kärki ei muuttunut, koska johtava Toyotan Oliver Solberg joutui keskeyttämään ja kakkonen Citroenin Yohan Rossel ei ajanut Jyväskylässä MM-pisteistä. Korhosen ero on nyt Solbergiin 16 pistettä ja Rosseliin 13 pistettä.

Rallin ainoa naispari, ranskalaiset Sarah Rumeau ja Julie Amblard pääsivät hienosti maaliin, ollen lopulta WRC2-mestaruussarjan pisteistä ajaneista kuljettajista 12. sijalla.

– Rakastan Suomen teitä ja hyppyjä. En ole koskaan ollut tällaisessa ympäristössä. Tavoitteeseen päästiin, kaikki ek:t ajamalla läpi ja paljon kokemusta. Toivottavasti voin palata tänne ensi vuonna, kiteytti Citroen-kuski Rumeau, joka taipui viimeisellä ek:lla tallitoverilleen Pablo Sarrazinille häviten viisi sekuntia ja menettäen näin 11. sijan.

HYVÄSSÄ kelissä, uudella yhden ek:n kaksoisveto-konseptilla ajettu sunnuntai oli lopulta pettymys, vaikka Rovanperän suomalaisjuhlat saatiinkin.

Kakariston tilan isäntä kommentoi MTV:n Tomi Tuomiselle, ettei hänen mielestään risteyksessä ollut enempää yleisöä kuin viime vuonna. Ehkä liikenteellisesti vaikeaan Jämsän risteyksen sumppuun jääminen pelotti monia, koska ei Kakaristossa todellakaan ennätysyleisöä nähty.

Rallin MM-sarja jatkuu Praguayssa elokuun lopussa. Hyvä uutinen on myös se, että Suomen autourheilun kansallinen liitto AKK ja rallin MM-sarjan promoottori ovat sopineet viiden vuoden jatkosta Suomen MM-rallin järjestämisestä 2027-2031.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU