Hallitus on pyrkinyt vastineessaan huomioimaan perustuslakivaliokunnan hallituksen soten valinnanvapauslakiesitykseen vaatimat muutokset.

Soten laajan valinnanvapauden virallinen aloitus lykkääntyisi jälleen vuodella. Valinnanvapauden piiriin kuuluvat sosiaali- ja terveyskeskukset aloittaisivat toimintansa maakunnissa näin ollen hallituksen ehdottaman uuden aikataulun mukaisesti 1.1.2022.

Maakunta voisi kuitenkin aloittaa sote-keskusten toiminnan jo vuonna 2020, jos se täyttää tarvittavat kriteerit. Tarvittaessa maakunta voisi myös hakea määräajan pidentämistä 1.1.2023 asti.

Nerg pohjaa tämän tiedon viimeisen kuukauden aikana maakunnissa tehtyyn selvitykseen sekä neuvotteluihin maakuntien sote-muutosorganisaatioiden kanssa.

Nergin mukaan muutama maakunta, käytännössä 2–3 maakuntaa haluaisivat ja pystyisivät aloittamaan sote-keskusten pyörittämisen jo 2020.

Perustuslakivaliokunta kantoi myös huolta, riittääkö maakuntien saama rahoitus turvaamaan ihmisten perustuslainkin edellyttämät sosiaali- ja terveyspalvelut. Hallitus katsoo vastineessa esittämillään muutoksilla helpottavansa maakuntien rahansaantia, mikäli niiden sosiaali- ja terveyspalvelut ajautuisivat talousvaikeuksiin.

Nyt hallitus sanoo, että yksittäiselle maakunnalle voitaisiin myöntää lisärahoitusta hakemuksen perusteella tai valtion aloitteesta. Uusi säännös korvaisi aiemmat ehdotukset yksittäisen taloudellisissa vaikeuksissa olevan maakunnan tukemisesta. Maakunnalla olisi myös yhä mahdollisuus saada valtionavustusta sekä valtion laina tai takaus maksuvalmiusongelmien korjaamiseksi.

Täysin uutena asiana hallitus esittää, että valtion olisi korotettava maakuntien rahoitusta tilanteessa, jossa rahoituksen taso todettaisiin useissa maakunnissa riittämättömäksi turvaamaan sosiaali- ja terveyspalvelut. Tällöin olisi tapahtunut eräänlainen ”systeemimuutos”.

Tässä tapauksessa kaikkien maakuntien rahoitusta korotettaisiin, jos niiden rahoituksen taso vaarantaisi riittävien sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisen vähintään kahdeksassa maakunnassa tai maakunnissa, joiden asukasluku on yhteensä enemmän kuin 40 prosenttia koko maan asukasluvusta.

Hallituksen mukaan muutokset eivät vaaranna julkisen talouden kestävyyteen liittyviä tavoitteita eli maakuntien tiukasta menoleikkurista pidettäisiin kiinni.

Demokraatti kysyi Päivi Nergiltä, mihin 8 maakunnan ja 40%:n osuus asukasluvusta perustuvat. Ilmenee, että käytännössä kyse on valtiovarinministeriön virkakunnan valistuneesta arvauksesta.

– Siinä on tavallaan tehdy laskuharjoituksia. Ihan puhdasta valtiovarainministeriön matematiikkaa, että pannaan Exceliin kunnat ja koot ja on sitä kautta haettu, milloin on systeemimuutos. Yhden maakunnan ongelma ei ole systeemimuutos, vaan siihen tarvitaan laaja peitto ja silloin täytyy ottaa huomioon, että siellä voi olla yksi iso ja kaksi pientä maakuntaa. Siellä voi olla eri variaatioita, Nerg selvittää.

Nergin mukaan muitakin vaihtoehtoja luvuille oli laskennassa pöydällä. Nerg painottaa, että ensin lähdettäisiin korjaamaan ja hakemaan ratkaisuja yksittäisen maakunnan ongelmiin, mikäli se ajautuisi talousvaikutuksiin. Systeemimuutokseen perustuva arvio voisi tulla kyseeseen vasta tämän jälkeen.

Nerg sanoo pitävänsä ”aika epätodennäköisenä” tilannetta, jossa rahoituksen taso olisi todettu riittämättömäksi useissa maakunnissa.

– Me olisimme aika lailla epäonnistuneet, jos meillä olisi kahdeksan maakuntaa, Nerg sanoo ja viittaa systeemimuutoksen edellyttämään 8 maakunnan määrään.

Hallituksen ajamassa mallissa on 18 maakuntaa, joiden tilanteet ovat hyvin erilaisia. Systeemimuutokseen vaadittavat rajat ovat siis varsin korkeat. Jopa 1–7 maakuntaa voisi joutua taloudellisiin ongelmiin muiden yhä porskuttaessa. Mutta kysymykseksi voi nousta esimerkiksi se, miten käy maakuntien, joilla on paljon haja-asutusalueita.

– Hallituksen arvio on se, että välttämättä maakunnan koko ei ole tässä se ratkaiseva, kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) painotti maanantaina Demokraatille.

– Olemme nähneet, että esimerkiksi eksote, joka on pieni maakunta, on pystynyt toteuttamaan hyvin kustannustehokkaasti palvelunsa. Sellaista ennakkoasetelmaa ei jaeta, että joko hyvin pärjäävät vain isot ja huonosti pienet.

Jos esimerkiksi 5 pienempää maakuntaa joutuu taloudellisiin ongelmiin, ei systeemimuutosta lakiesityksen mukaan tehdä. Ensihätään kullekin maakunnille tarjottaisiin lisärahoitusta. Ja jos lisärahoitusta annetaan, joutuu maakunta arviointimenettelyyn.

– Arviointimenettely johtaa siihen, että jos maakunta ei saa omin toimin asioitaan kuntoon, niin siitä tulee toiseen maakuntaan yhdistäminen, Vehviläinen toteaa.

– Valtiovarainministeriön rooli on, että se voi antaa maakunnille asiantuntija-apua arviointimenettelyn aikana, eli vuorovaikutus- tai talousohjausta.

Jos maakunta siis joutuu vastaanottamaan lisärahoitusta, pyritään sen menokuria saamaan kuntoon valtioneuvoston ohjauksella. Jos tähän ei pystytä, se yhdistetään toiseen maakuntaan.

– Haluan korostaa että sitä ei tule tapahtumaan, että maakunnat pyörisivät vuodesta toiseen lisärahoituksen piirissä. Voi olla myös niin, että maakunnat haluavat itse yhdistyä. Ei tietenkään silloin valtioneuvostolla ole mitään sitä vastaan, Vehviläinen toteaa.

Juuri keskusta kuitenkin ajoi 18 maakunnan mallia. Miten puolueessa nähdään kehitys, jossa maakuntien määrä saattaa vähentyä?

– Minusta pitää ajatella siten, että 18 maakuntaa on hyvä lähtökohta. Se on 10 % nykyisestä 110 sote-järjestäjästä. Mutta minusta maakuntien lukumäärä ei ole itseisarvo, vaan että ne voivat oikeasti toteuttaa ja turvata palvelut sekä muut tehtävänsä.

Toimittajat: Johannes Ijäs, Topi Juga