Hallitusneuvottelujen viimeisenä päivänä neuvotteluissa olleiden puheenjohtajien kesken koettiin draamaa salkkujaossa.

– Minä tietysti vaadin kahta ministerinsalkkua, mutta en saanut keneltäkään juuri lainkaan ymmärrystä, Henriksson kertoo toimittaja Annika Hällstenin kirjoittamassa ja Kari Kosken suomentamassa kirjassa Anna-Maja Henriksson Valta ja oikeudentunto (Kustantamo S&S, 2023).

Kun vastakaikua ei kuulunut, Henriksson kävi hakemassa tukea RKP:n eduskuntaryhmältä.

Tämän jälkeen Henriksson ilmoitti muiden puolueiden puheenjohtajille, että eroaisi RKP:n puheenjohtajan paikalta ja toinen puoluejohtaja saisi viedä hallitusneuvottelut päätökseen. Saman hän oli sanonut RKP:n ryhmälle. Puolueen puoluekokous oli sopivasti seuraavana viikonloppuna.

– Olisin sanonut puoluekokouksessa kiitos ja näkemiin. Sitten meidän olisi pitänyt valita uusi puoluejohtaja, joka olisi yhdessä puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kanssa saanut tehtäväkseen ottaa kantaa siihen, menisikö puolue hallitukseen vain yhden ministerin voimin, Henriksson kertoo.

Lopulta RKP sai kaksi salkkua Henrikssonin itsensä tultua oikeusministeriksi ja Thomas Blomqvistin pohjoismaisen yhteistyön ja tasa-arvon ministeriksi.

JULKISUUDESSA ihmeteltiin, ettei toinen ministerinsalkku mennyt Anders Adlercreutzille, joka oli saanut eduskuntavaaleissa runsaat 9 000 ääntä. Pohdittiin, pitikö Henriksson Adlercreutzia suurempana uhkana kuin Blomqvistia.

Henriksson sanoo kirjassa yllättyneensä keskustelusta ja kiistää kokevansa ketään uhaksi asemalleen.

– Anders oli ollut vain yhden kauden eduskunnassa mutta osoittautunut eteväksi väittelijäksi. Näin mielessäni, että
hänestä voisi tulla hyvä eduskuntaryhmän puheenjohtaja, joka pärjäisi istuntosalin keskusteluissa käytävissä taisteluissa. Thomas taas oli ollut kaksitoista vuotta eduskunnassa ja hänellä oli runsaasti kokemusta politiikasta. Tiesin, että hänellä oli hyvä stressinsietokyky ja hän pystyisi tekemään lujasti työtä muun muassa edessä odottaneen suuren sote-uudistuksen kanssa, Henriksson sanoo.

Juuri aloittaneessa Orpon hallituksessa RKP:llä on kaksi ja puoli ministerisalkkua Henrikssonin ollessa opetusministeri ja Adlercreutzin eurooppa- ja omistajaohjausministeri. Sandra Bergqvist puolestaan toimii puoli vaalikautta liikunta-, urheilu-, ja nuorisoministerinä. Blomqvist putosi viime kauden jälkeen eduskunnasta.

Rinteen hallituksen ministereitä valittaessa oli Hällstenin mukaan liikkeellä myös huhu, että Henriksson olisi nostanut ministeriksi Helsingin vaalipiiristä Eva Biaudet’n kovan kilpailijan, vaaleissa varasijalle jääneen Marcus Rantalan. Huhun mukaan eduskuntaryhmä oli pysäyttänyt ehdotuksen, koska Rantalaa ei ollut valittu eduskuntaan.

Hällstenin mukaan Henrikssonilla on asiasta toisenlainen versio. Henriksson kertoo miettineensä, miten RKP voisi vahvistaa asemaansa Helsingissä mutta käsittäneensä, että silloin ei ollut oikea aika nostaa ketään ministeriksi eduskuntaryhmän ulkopuolelta.

ANTTI Rinne ei johtanut hallitusta pitkään. Henriksson toteaa kirjassa ykskantaan keskustan kaataneen Rinteen.

– Antti Rinne todella halusi olla pääministeri. Hän oli saanut aikaan hallitusohjelman ja oli taitava neuvottelija. Hänellä oli kyky löytää yhteinen sävel ja keksiä ratkaisuja, se oli hänen vahvuutensa. On kohtalon ivaa, että hän kaatui siihen, että hänen katsottiin puuttuneen työmarkkinakysymyksiin sopimattomalla tavalla, Henriksson toteaa kirjan mukaan.

Rinnettä pääministerinä seuranneen Sanna Marinin (sd.) kanssa Henriksson kuvaa suhteiden olleen luottamukselliset. Hän kehuu kirjassa Marinia hallituksen johtajana.

– Meillä oli monia vaikeita hetkiä mutta myös aivan omanlaisensa työyhteisö. Tutustuimme toisiimme aivan erityisellä tavalla, koska meidän oli pakko selvitä yhdessä monien suurten kriisien läpi, hän kuvaa hallitusviisikon työtä.

Kirjassa käydään läpi Marinin hallituksen tietä läpi koronakriisin, Ukrainan sodan seurauksien ja Nato-prosessin.

Oikeusministerinä Henriksson joutui kokemaan sen, että perussuomalaiset teki hänestä epäluottamuslauseen muiden eduskuntapuolueitten päätettyä siirtää kuntavaalit pahan koronatilanteen takia. Tuolloin lyhyellä sairauslomallakin ollut Henrikssonia lohdutti tasavallan presidentiltä tullut tekstiviesti, jossa presidentti toivotti voimia.

– Juuri sillä hetkellä hänen viestinsä merkitsi valtavan paljon, ja olen kiittänyt häntä siitä.

Niinistö oli myös aiemmin julkisuudessa antanut ymmärtää pitävänsä tärkeänä, että suomalaiset saattoivat äänestäessään tuntea olonsa turvalliseksi.

NATO-PROSESSISTA kirjassa kerrotaan, että Henriksson ymmärsi heti Venäjän hyökättyä 24. helmikuuta 2022 Ukrainaan, että Suomella on vain yksi vaihtoehto.

– Meidän oli päästävä mahdollisimman pian Naton jäseniksi. Minulle se oli selvää sinä aamuna, kun sota syttyi, mutta tiesin, ettei yksikään muu hallituspuolueista ollut aiemmin kiinnostunut edes keskustelemaan Naton jäsenyydestä.

Suomen jäsenyyspäätös kypsyi pikku hiljaa ja tässä oli tärkeää antaa puolueille rauha tehdä omat johtopäätöksensä. Tätä Henrikssonkin pyrki kunnioittamaan. RKP:llä oli puoluekokouksen myönteinen Nato-kanta jo vuodesta 2016.

Tasavallan presidentin Nato-kanta valkeni Henrikssonille vähitellen. Kirjassa kuvataan Niinistön antaneen maaliskuun lopulla MTV3:lle haastattelun.

– Sen haastattelun jälkeen ajattelin: Vihdoinkin! Haastattelussa presidentti teki kantansa varsin selväksi, Henriksson sanoo.

HÄLLSTENIN kirjassa käydään läpi pietarsaarelaisen Henrikssonin ura suomalaisen politiikan huipulle aina Petteri Orpon hallituksen alkupäiviin saakka.

Orpon hallituksen työ käynnistyi rajulla rasismikohulla ja ministerien luottamusäänestyksillä. Hallitusneuvotteluissa oli tiukkoja vaiheita.

Kirjassa Henriksson arvioi Orpon hallitusohjelmaa, jonka maahanmuuttokirjauksiin RKP ei ole tyytyväinen, sen sijaan moniin muihin kirjauksiin on.

– Perussuomalaiset haluavat suomalaisuusohjelmassaan toteuttaa useita heikennyksiä ruotsinkielisen väestön asemaan, mutta meillä on harvoin, jos koskaan, ollut hallitusohjelmaa, johon on tehty yhtä vahvoja kirjauksia kaksikielisestä Suomesta ja joissa on yhtä selkeitä kirjauksia ruotsinkielisen koulutuksen vahvistamisesta ja ruotsinkielisen hoivan turvaamisesta, Henriksson esimerkiksi sanoo.

Jos RKP olisi poistunut hallitusneuvotteluista ja sanonut, ettei se halunnut toimia hallituksessa, joka tekee niin paljon kiristyksiä humanitaariseen maahanmuuttoon, vaihtoehtona ei automaattisesti olisi ollut se, että Petteri Orpo olisi soittanut Sanna Marinille, Henriksson sanoo kirjan mukaan. RKP:n puheenjohtaja sen sijaan uskoo, että Orpo olisi tällaisessa tapauksessa soittanut paikalle keskustan.

Poistettu viimeinen kappale kello 0.25. Kappale käsitteli väitettä, että mieskansanedustaja olisi harrastanut paritusta. Demokraatti on uutisoinut asiasta sittemmin.

Korjattu 10.10. 19.49 tieto, että RKP:llä olisi kaksi ministerisalkkua kuluvalla vaalikaudella, niitä on kaksi ja puoli.