Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

5.5.2025 10:12 ・ Päivitetty: 5.5.2025 10:12

AfD haastaa Saksan tiedustelupalvelun oikeuteen äärioikeistomääritelmästä – Trumpin hallinto jatkaa puolueen tukemista ja maan sisäpolitiikkaan sekaantumista

Lehtikuva / AFP
Saksassa osoitettiin mieltä nyt äärioikeistolaiseksi luokiteltua AfD:tä vastaan viime helmikuussa.

Saksassa Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) haastaa maan tiedustelupalvelun oikeuteen sen tekemästä puolueen määrittelystä. Saksan tiedustelupalvelu ilmoitti perjantaina muuttaneensa puolueen luokituksen äärioikeistolaiseksi ryhmäksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

AfD:n edustajan mukaan se on jättänyt asiaa koskevan haasteen oikeuteen Kölnissä.

Aiemmin puolue oli liittovaltiotasolla luokiteltu epäillyksi ääriryhmäksi. Se on ollut viranomaisten tarkkailussa demokratian vastaisen ja äärioikeistolaisen toiminnan takia. Vahvistetusti äärioikeistolaiseksi puolue on aiemmin luokiteltu vain Thüringenin, Saksin ja Saksi-Anhaltin osavaltioissa.

YHDYSVALTAIN ulkoministeri Marco Rubio arvosteli perjantaina jyrkästi Saksaa päätöksestä.

-  Saksa antoi juuri tiedustelupalvelulleen uusia valtuuksia tarkkailla oppositiota. Se ei ole demokratiaa, vaan tyranniaa valepuvussa. Saksan tulisi kääntää kurssiaan, Rubio kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

Saksan ulkoministeriö vastasi myöhemmin poikkeuksellisesti suoraan Rubiolle X:ssä.

-  Tämä on demokratiaa. Päätös tehtiin perusteellisen ja puolueettoman tutkinnan jälkeen perustuslakimme suojelemiseksi.

Helmikuussa Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance valitti Münchenissä pitämässään puheessa, että sananvapaus Euroopassa on kaventumassa. Hän mainitsi esimerkkinä tästä nimenomaan Saksan. Vance myös tapasi AfD:n johtajan Alice Weidelin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU