Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Aila Paloniemi: Pekkarinen pyysi minua esittämään itseään ministeriksi

Keskusta valitsi tänään uudeksi elinkeinoministeriksi kansanedustaja Mika Lintilän. Äänestyksessä hävinnyt osapuoli oli puhemies, kansanedustaja Mauri Pekkarinen.

Juha Sipilän esittämä ehdokas Lintilä voitti äänestyksen äänin 37–33. Vuoden alusta aloittava uusi elinkeinoministeri valittiin keskustan puoluehallituksen, keskustan eduskuntaryhmän ja keskustan MEP-ryhmän yhteiskokouksessa.

Sitä, että puheenjohtajan valitsemalle Lintilälle ehdotettiin vastaehdokasta, voitaneen pitää jonkinlaisena yllätyksenä. Tosin keskustassa on äänestetty ennenkin.

Vastaehdokasta aamuisessa kokouksessa esitti keskustan kansanedustaja Aila Paloniemi. Hän vastaa Demokraatin soittoon illansuussa junasta. Mitä varten esititte Mauri Pekkarista elinkeinoministeriksi?

– Sitä varten tein näin, että minua pyydettiin esittämään Pekkarista ja Pekkarinen sitä itse pyysi tänä aamuna kello 7, Paloniemi kertoo.

Hän sai tässä yhteydessä tiedon, että tätä ennen Pekkarisen halukkuutta oli kysellyt joukko muitakin keskustan kansanedustajia.

– Vastasin Pekkariselle, että voin esittää, totta kai minä oman maakunnan ministeriä voin esittää.

Lisää aiheesta

Paloniemi on Pekkarisen tapaan Keski-Suomesta.

“Kuvittelin, että Sipilä tekee esityksen ja se on siinä.”

Paloniemi perustelee esitystään myös sillä, että Pekkarisella on ministerikokemusta ja kokemusta elinkeinoministerin asioista runsaasti. Lisäksi ollaan miltei puolivälissä vaalikautta ja paljon asioita on ratkaisematta.

– Ajattelin, että hän olisi tässä hetkessä nyt ylivoimaisesti paras hoitamaan tätä hommaa. Tämä ei olut millään lailla Sipilää vastaan enkä usko että muillakaan oli, eikä myöskään Lintilää vastaan.

– Minä olen ollut tässä mukana ainoastaan aamuseitsemästä lähtien, kun Pekkarinen soitti ja kysyi, kun joukko kansanedustajia on häneen toistuvasti vedonnut.

Sitä Paloniemi ei tiedä, kuinka moni kansanedustaja oli Pekkariseen vedonnut.

– Mauri varmaan voisi itse kertoa paremmin, kuinka moni häneen vetosi. Eihän se varmaan kovin pieni joukko ollut, kun hän hävisi neljällä äänellä. Oli siellä varmaan paljon ihmisiä, jotka ajattelivat samalla tavalla kuin minäkin. En minä ole ollut siinä joukkueessa, joka on pyytänyt häntä vastaehtokkaaksi, Paloniemi sanoo.

– Kuvittelin, että Sipilä tekee esityksen ja se on siinä. Mutta kun syntyi tällainen tilanne, ei tarvinnyt kovin kauan miettiä, kun sanoin, että toki voin tehdä esityksen. Jos minä en olisi ollut sitä mieltä, että Mauri on tässä ajassa parempi kuin Lintilä, en olisi tehnyt esitystä.

“Monet olivat pähkineet ja pohtineet.”

Miksei kukaan muu tehnyt esitystä?

– Kun minua pyydettiin siihen, ei siihen muita pyydetty tekemään esitystä.

Paloniemen mukaan Keski-Suomen kansanedustajat ja monet muut käyttivät puheenvuoroja Pekkarisen puolesta.

– Toki käytettiin puheenvuoroja runsaasti sekä Maurin että Mikan puolesta.

Paloniemen mukaan äänestys ei kerro siitä, etteikö keskusta tai eduskuntaryhmä olisi Sipilän otteessa.

– En koe tätä millään lailla niin, että tässä jotenkin oltaisiin Sipilää arvostelemassa, ei se millään lailla tullut esille. Sipilä on ehdottomasti erinomainen johtaja ihan varmasti muidenkin kuin minunkin mielestä. Demokratiassa syntyy tilanteita. Meillä ainakin äänestetään silloin kuin on tarvetta. Monet olivat pähkineet ja pohtineet, kun he Mauria olivat pyytäneet. Iloitsen, että meidän kansanliike äänestää silloin, kun demokratiassa kuuluu äänestää.

Paloniemellä ei ole mielikuvaa sopimuksesta.

Mauri Pekkarinen kertoo Demokraatille saaneensa eilisillan aikana soittoja muilta kansanedustajilta, jotta hän lähtisi pyrkimään elinkeinoministeriksi.

Kuinka paljon pyytäjiä oli?

– En viitsi sanoa määriä, mutta aika paljon. Mutta minä en suostunut lähtemään vielä eilen illalla, Pekkarinen sanoo.

Hän kertoo halunneensa varmistaa Juha Sipilältä, että hänen ehdokkuutensa sopii tälle. Soitettuaan Sipilälle Pekkarinen kertoo soittaneensa Paloniemelle.

– Aila oli minulle sanonut kauan aikaa sitten, että jos tulee tilanne, niin hän haluaa tehdä ehdotuksen.

Nimenomaan tässä ministeriasiassa?

– Joo. Se oli tausta, Pekkarinen kertoo.

Aila Paloniemi ei kuitenkaan pysty muistamaan, että tällaisesta asiasta olisi sovittu Pekkarisen kanssa ministeriyteen liittyen tai yleisellä tasollakaan.

– Olin yllättynyt aamulla seitsemältä. Voin vilipttömästi sanoa, minulla ei ole kyllä muistikuvaa. Olipa niin tai näin, olisin kyllä joka tapauksessa tähän pyyntöön suostunut, Paloniemi sanoo.

Paloniemikin arvioi, että Pekkarisen ministeriehdokkaaksi suostuminen on ollut hyvin nopea prosessi.

– Varmaan minuakin olisi pyydetty aikaisemmin tehtävään (esittämään Pekkarista), jos tämä olisi ollut huomattavasti aikaisemmin tiedossa, hän toteaa ja viittaa siihen, että sai asiasta tiedon vasta tänä aamuna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE