Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ainoa oikea johtopäätös” – Mykkänen Ylellä: Liikennevirastolle enemmän roolia

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.) piti ainoana oikeana johtopäätöksenä keskeyttää kiistelty liikenneselvitys. Mykkänen edustaa kokoomusta liikenneuudistuksessa.

– Sellaisenaan malli ei olisi toiminut, Mykkänen kommentoi Ylellä eilisiltana yllättäen poisvedettyä selvitystä. Samalla kävi selväksi, että paljon arvostelua aiheuttanut autoveron poistaminen ei toteudu.

Mykkäsen mielestä uudistus olisi pitänyt valmistella toisella tavalla. Hän totesi arvostavansa “sinällään” liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) tapaa tuoda omia aloitteitaan julkisuuteen.

– Tässä tilanteessa osoittautui hankalaksi käydä pitkää julkista keskustelua, Mykkänen huomautti.

Uudistus olisi pitänyt valmistella toisella tavalla.

Mykkäsen mukaan selvityksestä käytiin informoivia keskusteluja, mutta Berner valitsi tien tehdä esityksen omissa nimissään.

– Saimme tietoa, mitä hän tietyissä asioissa on esittämässä. Emme nähneet koko esitystä ennen sen julkistamista.

Lisää aiheesta

Kai Mykkänen katsoi jo eteenpäin. Hänen mielestään liikennejärjestelmää pitää suunnitella kokonaisuutena maakuntarajat ylittäen.

– Liikennevirastolle voisi antaa nykyistä itsenäisemmän roolin, hän väläytti Ylen haastattelussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE