Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

14.2.2025 12:09 ・ Päivitetty: 14.2.2025 12:09

Akava esittää työurasuunnitteluun perustuvaa kokeilua – tavoitteena pidentää työuria

iStock
Akava esittää muun muassa urakatsausta, joka yhdistettäisiin työpaikalla kehityskeskusteluihin.

Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava esittää työurasuunnitteluun perustuvaa kokeilua Suomessa. Sen tavoitteena olisi tukea erityisesti työuran loppuvaiheessa olevien työntekijöiden työurien jatkumista ja pidentymistä.

Demokraatti

Demokraatti

Akava kertoo esityksensä painottavan pitkäaikaista urasuunnittelua, osaamisen kehittämistä, työkyvyn ylläpitoa ja joustavia työnteon tapoja.

Akavan johtava asiantuntija Katri Ojala kertoo, että kokeilu toteutettaisiin eri sektoreilla ja kasvukeskuksissa, ja se kestäisi noin 2-3 vuotta.

– Vaikutuksia seurattaisiin työntekijöiden ja työnantajien kokemusten avulla sekä arvioimalla vaikutuksia esimerkiksi työllisyysasteeseen ja työnantajien kustannuksiin, hän sanoo tiedotteessa.

– Ehdotuksiamme voidaan hyödyntää suunnitellussa siltatyömallikokeilussa, joka liittyy yli 55-vuotiaiden työllistymisen ja työurien jatkamisen edistämiseen.

Esitys siltatyömallikokeilusta perustuu hallituksen toimeksiantoon, jonka loppuraportti julkaistaan maaliskuussa 2025.

AKAVA avaa tiedotteessaan tarkemmin keskeisten toimenpide-ehdotustensa sisältöä. Akava ehdottaa muun muassa urakatsauksen käyttöönottoa.

– Työpaikkojen kehityskeskusteluihin tai työpaikan suunnitelmiin integroitava urakatsaus kartoittaisi työntekijän työkykyä, osaamista ja urasuunnitelmia. Se tukisi työssä jatkamista ja tarjoaisi työkaluja pitkäjänteiseen työurasuunnitteluun.

Akava esittää myös työaikajoustojen ja joustavien työnteon tapojen edistämistä.

– Osaamiskartoitus ja koulutusmahdollisuuksien kehittäminen, kuten osaamis- tai koulutussetelien kokeilu, tukisivat työntekijöiden työssä jaksamista ja työurien jatkamista.

Lisäksi Akava nostaa esiin mentorointimallien hyödyntämisen.

– Mestari-kisällimallin kaltaiset mentorointijärjestelyt tukisivat osaamisen siirtymistä työyhteisöissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU