Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Akavalta malli vauvakulujen tasoittamiseen – isyysraha 70 prosentista 90 prosenttiin

Akava esittää vaihtoehtonsa vauvakulujen tasaamiseksi. Akavan kustannustehokkaana ja yksinkertaisena pitämässä mallissa äitien ja myös isien työnantaja saisi nykyistä paremman korvauksen maksamastaan äitiys- tai isyysvapaan palkasta.

Akavan mukaan malli on huokeampi kuin maan hallituksen malli, jossa vauvakuluja tasattaisiin maksamalla 2500 euron kertakorvaus vain äitien työnantajalle. Korvauksen ehtona olisi, että työnantaja maksaa äitiysvapaan ajalta palkkaa kuukauden ajalta. Hallituksen tavoite on Akavan mukaan hyvä, mutta keino ei edistä tasa-arvoa riittävästi.

– Nuorten naisten työllisyysaste on huomattavasti alhaisempi kun miesten. Kustannusten jakamisen ohella tasa-arvoa on edistettävä keinoilla, joilla perhevapaat jakautuisivat tasaisemmin molempien vanhempien kesken. Akavan malli kannustaisi isiä pitämään isyysvapaitaan ja isien työnantajia päästämään isät perhevapaille, kertoo asiantuntija Tarja Arkio.

Akavan mallissa äitiysraha maksettaisiin korotettuna – 90 prosenttia palkasta – nykyisen 56 arkipäivän sijaan 72 arkipäivään saakka. 72 päivää on yleisin työ- ja virkaehtosopimuksissa sovittu palkallisen äitiysvapaan pituus. Työnantaja saisi näin nykyistä suuremman korvauksen, mikäli maksaa palkkaa äitiysvapaan ajalta.

Akava muistuttaa, että naisten työllisyysasteen ja työmarkkina-aseman kohoaminen olisi koko yhteiskunnan etu. Tämän vuoksi vanhempainvapaiden rakenteita tulee Akavan mukaan kehittää nimenomaan naisten työllisyysastetta silmällä pitäen. Samasta asiasta Suomea on muistuttanut muun muassa OECD.

Isyysrahaa Akavan mallissa korotettaisiin nykyisestä 70 prosentista 90 prosenttiin 12 arkipäivän ajaksi. Näin myös isien kannuste jäädä isyysvapaalle paranisi, ja isien työnantaja saisi paremman korvauksen maksamastaan isyysvapaan palkasta.

– Tällä mallilla isyysvapaisiin käytettävien päivien määrä todennäköisesti lisääntyisi eli isät olisivat pitempään kotona kuin nykyisin. Korvatut isyysvapaajaksot ovat pidentyneet yhdeksässä vuodessa noin 44 prosenttia sitä mukaa, kun isän etuuksia on kehitetty, huomauttaa tutkija Tomi Husa.

Lisää aiheesta

Isille korvamerkityt vapaat taas ovat Akavan mukaan tehokkain yksittäinen keino työmarkkinoiden tasa-arvon parantamiseksi.

– Kun isät ottavat enemmän vastuuta pienistä lapsista ja naiset palaavat aiemmin työmarkkinoille, se edistää myös palkkatasa-arvoa, Akava perustelee tiedotteessaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE