Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Aluehallintovirastojen uusimpiin koronakevennyksiin hallituksen tuorein linjaus ei ehtinyt vaikuttaa – ”Suunta on joka tapauksessa sama”

LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
Yleisöä Helsingin Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä Bolla-näytelmän jälkeen 30. lokakuuta 2021

Useat aluehallintovirastot (avi) kertoivat perjantaina kevennyksistä koronarajoituksiin hallituksen torstaisen kokouksen jälkeen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Etelä-Suomen avista kuitenkin kerrottiin STT:lle, ettei hallituksen linjaus ehtinyt vaikuttaa sen toimintaan, vaan sen linjaus perustui jo aiempaan harkintaan.

Hallitus linjasi koronakoordinaatioryhmässään torstain päätteeksi, että matalan riskin tilaisuuksien ja tapahtumien täyssulusta luovuttaisiin helmikuun alusta alkaen. Linjaus tarkoittaisi käytännössä esimerkiksi monien liikunta- ja kulttuuripalvelujen jatkumista täystauon jälkeen. Kevennys koskee esimerkiksi kuntosaleja, teattereita ja yleisötilaisuuksia.

Linjauksen mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriö laati asiasta ohjauskirjeen kunnille, aveille ja sairaanhoitopiireille perjantaina.

-  Matalan riskin yleisötilaisuuksiin ja asiakas- ja osallistujatiloihin kohdistuvien (kielto)rajoitusten lisäksi ministeriö suosittelee harkitsemaan luopumista mahdollisista lasten ja nuorten harrastustoimintaan ja korkeakoulujen sekä vapaan sivistystyön, aikuisten perusopetuksen ja aikuisten taiteen perusopetuksen etäopetukseen kohdistuvista rajoitustoimenpiteistä tai suosituksista, kirjeessä sanottiin.

Asioita tapahtuu ”tosi tiiviisti”

Etelä-Suomen avi kertoi perjantaina, että se valmistelee keventävänsä koronarajoituksia Uudellamaalla. Päätökset on tarkoitus tehdä maanantaina.

Helmikuun alusta alkaen sisätiloissa voisi järjestää enintään 50 hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, jos osallistujilla on määritelty istumapaikka. Myös suljetut liikuntapalvelut voitaisiin avata yleisölle. Lisäksi avi valmistelee kevennyksiä myös Kymenlaaksoon.

-  Olemme myös aluehallintovirastossa huojentuneita siitä, että tilanne on tasaantunut, eikä sulkua ole välttämätöntä Uudellamaalla jatkaa. Koronavirusta on silti edelleen hyvin runsaasti liikkeellä, ja tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden pitää huomioida, että toiminnassa täytyy yhä varmistaa terveysturvallisuus, avin ylitarkastaja Oona Mölsä sanoi tiedotteessa.

Avin viestintäpäällikkö Johanna Koskela kertoo, että hallituksen torstaiset linjaukset eivät vielä välttämättä vaikuta viikon alussa tehtäviin höllennyksiin. Hän sanoo, että lievennyksiä oltiin tekemässä jo joka tapauksessa, sillä asiasta on keskusteltu alueellisesti. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä on suosittanut kevennyksiä rajoituksiin jo aiemmin.

-  Suunta on joka tapauksessa sama kuin mihin ohjaus tulee meitä viemään. Ensi viikolla katsotaan, millaisia yksityiskohtaisia lievennyksiä voidaan ohjaus huomioiden mahdollisesti tehdä, kunhan se ohjaus meille ensin tulee, Koskela sanoo.

Ministeriö julkaisi ohjauskirjeen pian haastattelun jälkeen.

Epidemian jatkuminen huomioitava

Koskelan mukaan on mahdollista, että uusia päätöksiä tulee tällä hetkellä ”tiuhaan tahtiin”. Hän kuitenkin painottaa, että päätökset suhteutetaan alueelliseen koronatilanteeseen. Ohjausta ja tilannetta käsitellään alueellisissa koronakoordinaatioryhmissä.

-  Tässä tapahtuu asioita tosi tiiviissä aikataulussa, ja epidemiatilannekin voi muuttua.

Perjantaina myös Lounais-Suomen avi kertoi koronarajoitusten lievennyksistä Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan.

Täyssulusta luopuminen ei siis tarkoita rajoitusten täydellistä purkua. Edelleen tuoreessa ohjauskirjeessä ministeriö kehottaa virkamiehiä tekemään päätöksiä alueellisen epidemiatilanteen pohjalta.

Hallitus linjasi torstaina myös ravintolarajoitusten helpottamisesta. Ruokaravintoloiden aukiolo- ja anniskeluaikoja ollaan pidentämässä kolmella tunnilla.

STT – Ilkka Hemmilä, Ayla Albayrak

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE