Talous
9.2.2025 17:00 ・ Päivitetty: 9.2.2025 17:00
Ammattiliitto Pro menettää miljoonan Samppa Lajusen epäonnisessa luksushotellihankkeessa
Pro kertoo, ettei siltä heru kaatumisvaarassa olevaan The Hotel Maria -hankkeeseen enää lisää rahaa. Jäsenistölle ei liiton mukaan koidu tappioista ”suoria vaikutuksia”.
Ammattiliitto Pron talous- ja hallintojohtaja Jani Salenius kertoo, että ammattijärjestö on irtautumassa olympiavoittaja Samppa Lajusen helsinkiläisestä luksushotellihankkeesta, joka näyttää kaatuvan tappioihinsa.
Saleniuksen mukaan liitto ei enää sijoita projektiin.
- Toivottavasti hotelli löytää tulevaisuudessa hyvän tavan toimia. Me emme siinä enää ole mukana, Salenius sanoi STT:lle sunnuntaina.
Liitto on menettämässä miljoona euroa, jotka se sijoitti vuonna 2021 Lajusen kiinteistösijoitusyhtiön Samla Capitalin sijoitusrahaston kautta Helsingin Kruununhaassa sijaitsevaan The Hotel Mariaan.
- Sijoitustoimintaan kuuluvat riskit. Joskus riskit realisoituvat, joskus menee huonosti, Salenius kommentoi.
Lajunen houkutteli vuosikymmenen alussa hotelliprojektiin sijoittajia puhumalla ”ultraluksuksesta”, jolle Helsingissä oli hänen mukaansa kysyntää.
Pron talousjohtajan mukaan sijoitus oli lähtökohdiltaan hyvä ja hotellihanke hieno. Salenius sanoo, että tilanne on muuttunut Ukrainan sodan ja matkustamisen muutosten takia.
Miljoonan euron tappio ei ole talous- ja hallintojohtajan mukaan merkittävä liiton sijoituskokonaisuutta katsoessa.
STT UUTISOI lauantaina, että Lajusen hotelliprojektin todellista tilaa ja arvon laskua ei ollut paljastettu sijoittajille. Hotellirahaston sijoittajat saivat tietää torstaina, että sijoitusten haihtuminen uhkaa maanantaina.
Jani Salenius ei halua arvioida, onko hankkeen raportointi ollut asianmukaista.
- Riskeistä on kerrottu ja on tullut ilmi myös matkan varrella, kun on alettu pyytää lisäsijoituksia, Salenius sanoi.
Vielä Samla Capitalin verkkosivuilla vuonna 2022 julkaistussa tiedotteessa Salenius hehkutti, että Prolla on kunnia olla hankkeessa mukana. Hän kuvaili tuolloin hanketta inspiroivaksi. Pron suositukset nousevat esiin myös viime vuonna tehdyissä julkaisuissa.
STT:n tietojen mukaan hotellirahaston sijoittajat kuulivat sijoituksiensa haihtumisesta ensimmäistä kertaa loppuvuonna 2024. Hotelliprojektiin oli sijoittajaraportin mukaan uponnut yli 130 miljoonaa euroa ja sijoitusten arvo pudonnut nollaan.
Sijoittajille torstaina lähetetyn viestin mukaan hotelli on ollut myynnissä ja sen suurin lainoittaja haluaa maanantaihin mennessä allekirjoittaa sopimuksen parhaan tarjoajan kanssa. Myyntihinta on niin alhainen, että sijoittajat menettäisivät sijoituksensa kokonaan.
Myynnin vaihtoehtona tarjottiin lainan uudelleenrahoitusta, mikä vaatisi noin 10-12 miljoonan euron lisäsijoitukset.
AMMATTILIITTO Pron puheenjohtaja Niko Simola sanoi STT:lle, että liiton jäsenistöön sijoitustappiolla ei ole suoraa vaikutusta. Hän ei halunnut kommentoida, miten ammattiliitto on päätynyt sijoittamaan Lajusen projektiin.
Pro on alkuvuoden aikana järjestänyt lakkoja vauhdittaakseen ratkaisujen saavuttamista teknologiateollisuuden työehtosopimusneuvotteluissa. Liiton sijoituksilla rahoitetaan lakkokassaa, josta voidaan maksaa jäsenille avustusta lakon aikana.
STT tavoitteli sunnuntaina myös hankkeeseen yli miljoonan sijoittanutta Hengityssairauksien tutkimussäätiötä, jonka toimitusjohtaja Jukka Jyräsalo vastasi tekstiviestitse, ettei säätiöllä ole asiaan kommentoitavaa.
Samppa Lajunen ei perjantaina halunnut kommentoida STT:lle asiaa.
Teksti: STT / Kaisu Suopanki
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.