Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kasvot peilissä

Ann Selin, 55: “Eletty elämä näkyy jo kasvoissa, kun näillä vuosilla mennään”

”Aamulla, kun katson peiliin, kiinnitän huomiota olenko levänneen vai väsyneen näköinen. Aistin omien kasvojenikin kautta levänneisyyden ja stressin astetta. Seuraavaksi mietin, kuinka paljon saan retusoitua tilannetta meikin avulla.

Itse näkee kasvonsa eri tavalla kuin moni muu. Olen julkisessa ammatissa ja meikkaan joka aamu. Jos menen vaikka aamu-televisioon, niin huomaan, että meikkaaja näkeekin kasvoni aivan erilailla kuin minä itse. Se on välillä oikein virkistävää.

Kun näen itseni tv:ssä, liikkuvassa kuvassa, huomaan maneerini. Silloin näen itsessäni paljon äitini piirteitä. Monet sanovat, että olen kasvonpiirteiltäni äitini näköinen, mutta sitä en pysty itse kovin hyvin tunnistamaan. Suun ja kasvojen ilmeet, niissä huomaan paljon samaa. Äidin kuolemasta on jo kauan aikaa, mutta sieltä ne tutut piirteet vain tulevat.

Eletty elämä näkyy jo kasvoissa, kun näillä vuosilla mennään. Kun ikää on 55 vuotta, niin onhan siihen aikaan ehtinyt mahtua monenlaista. Olen ihan tyytyväinen siihen mitä näen peilistä. Minulla on ollut elämässä kauheasti kaikenlaista tilanteita ja monenlaisissa, vaikeissakin paikoissa olen ollut. Minulla ei ole mitään sellaista ikäkriisiä, joka liittyisi ulkonäköön. Hyväksyn sen, että elämää on eletty ja se näkyy. Kai tilanne voisi olla pahempikin.

Näen kasvoistani paljon tunnetiloja. Minulla on aika paljastavat kasvot. Pystyn kyllä kontrolloimaankin niitä, jos haluan. Jos annan itselleni luvan tiputtaa kontrolliasennetta, niin silloin on helppo huomata, onko hyvä mieli, huono mieli, onko flirtti vai vihainen. Asenne näkyy kasvoista. Kun menen johonkin hankalaan paikkaan, niin teen etukäteen mielikuvaharjoitusta. Sanon itselleni ”vedä henkeä ja ota tyynesti”.

Olen ollut sellaisissa tehtävissä, että ymmärrän ja hyväksyn sen, että minun mielialallani voi olla vaikutusta koko porukan mielialaan. Jos naamastani näkyisi heti, että minulla ei ole se maailman paras päivä, niin voisin pilata sillä monen muunkin ihmisen päivän.

Uskon viestinnässä kehonkielen voimaan. Sanoilla on hyvin pieni merkitys. Läsnäolo ja asenne merkitsevät paljon enemmän. Pienellä olankohautuksella pystyy viestimään aika paljon.”

Ann Selin on Palvelualojen ammattiliitto PAM:in puheenjohtaja.

Teksti: Nora Vilva

Juttu ilmestyi ensin Demokraatin viikkolehdessä 21.4. 2016

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE