Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

3.10.2025 11:26 ・ Päivitetty: 3.10.2025 11:22

Antti Kaikkonen: Yli 300 000 ihmisellä ei ole töitä ”aivan oikeasti”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Harry Harkimo (vas.), Antti Kaikkonen ja Olga Oinas-Panuma perjantaina eduskunnassa.

Keskusta ja Liike Nyt jättivät perjantaina välikysymyksen Suomen työttömyystilanteesta. Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen nimitti Suomen tilannetta työllisyyskriisiksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

-  Valitettava tosiasia on, että Suomi on kokoomusjohtoisen hallituksen aikana ajautunut suurtyöttömyyteen, Kaikkonen sanoi tiedotustilaisuudessa eduskunnassa.

Kaikkosen mukaan työpaikat tulevat ennen muuta pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Keskusta parantaisi näiden toimintaedellytyksiä esimerkiksi verottamalla yrityksen sisään jätettäviä voittoja vähemmän, parantamalla yrittäjävähennystä sekä toteuttamalla investointihyvityksen myös pienemmille yrityksille.

Pudasjärveltä kotoisin oleva kansanedustaja Olga Oinas-Panuma (kesk.) kertoi olevansa huolissaan etenkin nuorten työttömyyden ja pitkäaikaistyöttömyyden pahenemisesta.

-  Valmistuin itse korkeakoulusta kaksi vuotta sitten monen ystäväni ja ikätoverini tavoin. Nyt heistä valitettavan moni on työttömänä, Oinas-Panuma sanoi.

Kansanedustajan mukaan esimerkiksi oppisopimuskoulutusta pitäisi lisätä tuntuvasti ja aikuiskoulutustuki tulisi uusia. Hän vastustaa myös ammatillisesta koulutuksesta leikkaamista.

EKONOMISTIT ovat kommentoineet esimerkiksi Helsingin Sanomissa, että työllisyystilanne ei ole niin huono kuin työttömyysasteen noususta voisi päätellä.

Työllisyysasteen nousua selittää osin esimerkiksi se, että uusia ihmisiä on tullut aktiivisiksi työnhakijoiksi, ei pelkästään työnsä menettäneiden ihmisten määrän kasvu.

Kysyttäessä asiasta Kaikkonen vastasi työttömyyden trendin kasvaneen kuitenkin rajulla tavalla sen ollessa nyt noin 10 prosentin paikkeilla.

-  Kyllä nämä yli 300 000 ihmistä aivan oikeasti ovat vailla töitä tänäkin päivänä ja se on heille iso murhe. Sen takia me puhumme työllisyyskriisistä, Kaikkonen sanoi.

Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo keskittyisi kasvun saamiseen muun muassa kohdistamalla eläkeyhtiöiden sijoitukset kotimaisiin kasvuyrityksiin.

-  Vain kasvu luo uskoa tulevaan ja lopettaa velkakierteen, hän sanoi.

Välikysymys on opposition järein ase koetella hallituksen luottamusta. Eduskunta käy asiasta välikysymyskeskustelun ensi viikolla.

Muita oppositiopuolueita ei Kaikkosen mukaan pyydetty välikysymykseen mukaan, koska heidän näkemyksensä työttömyystilanteen ratkaisuista eroavat keskustan keinoista.

Kaisu Suopanki/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU