Talous
30.1.2023 15:46 ・ Päivitetty: 30.1.2023 16:11
Antti Mäkinen nousemassa Sammon hallituksen puheenjohtajaksi – Wahlroos väistymässä
Vakuutuskonserni Sammon hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi ehdotetaan Solidiumin entistä toimitusjohtajaa Antti Mäkistä, Sampo kertoo tiedotteessa.
Sammon nimitys- ja palkitsemisvaliokunta aikoo ehdottaa Mäkisen valintaa Sammon hallitukseen ja sen puheenjohtajaksi toukokuun yhtiökokouksessa.
Nykyinen hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on aiemmin ilmoittanut jäävänsä pois Sammon hallituksesta tänä vuonna. Wahlroos on toiminut Sammon hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2009.
Mäkinen toimi valtion pörssiomistuksia hallinnoivan Solidiumin toimitusjohtajana vuosina 2017-2022. Metsäyhtiö Stora Enson hallitusta hän on johtanut vuodesta 2021.
LISÄKSI Mäkinen on toiminut urallaan muun muassa johtotehtävissä Nordeassa sekä hallituksen jäsenenä Sammossa ja Metso Outotecissa. Sammon hallituksessa Mäkinen istui vuosina 2018-2021.
Mäkinen on syntynyt vuonna 1961. Hän on koulutukseltaan oikeustieteen kandidaatti.
Sammon nimitys- ja palkitsemisvaliokuntaa johtavan Wahlroosin mukaan Mäkisellä on vankka kokemus sekä finanssialasta että suuren pohjoismaisen pörssiyhtiön hallituksen menestyksekkäästä johtamisesta.
Wahlroos sanoo Mäkisen tuntevan Sammon liiketoiminnot ja yrityskulttuurin aiemman hallitustyöskentelyn ansiosta.
- Olen vakuuttunut siitä, että hän on paras henkilö tähän tehtävään ja että hänen nimittämisensä hyödyttää Sampoa, Wahlroos sanoo tiedotteessa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.