Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Rinne liikenneverkkosotkusta: Onko hallituksessa johtamisongelma?

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) ilmoitti tänään illansuussa, että ministeriön edistämä liikenneverkkoselvitys keskeytetään.

Aiemmin ministerit ovat syytelleet toisiaan liikenneuudistuksen toteuttamisesta.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on tviitannut uudesta käänteestä tuoreeltaan

– Nyt LVM keskeyttää liikenneverkkoselvityksen. Liikaa ulostuloja ilman yhteistä kantaa, tuloksena sotkua. Onko hallituksessa johtamisongelma? Rinne kysyy.

Valtiosihteeri Martti Hetemäen mukaan valtiovarainministeriön virkamies varoitti liikenneministeriötä autoveron muutosehdotusten markkinavaikutuksista.

Hetemäki kertoi tänään STT:lle sähköpostitse, että ministeriön virkamies oli asian tiimoilta kutsuttuna muutamaan kokoukseen asiantuntijaksi ja varoitti tuolloin autoveron muutosehdotuksista koituvista markkinahäiriöistä.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman syytti jo aiemmin liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin (kesk.) esittelemää liikenneverkkosuunnitelmaa autokaupan pysähtymisestä. Lindtman vaati Bernerin ja ministeriön esittämän väyläyhtiön kohtalon ratkaisemista viimeistään helmikuun alussa.

Lisää aiheesta

Pääministeri Juha Sipilä on kertonut MTV Uutisille ja kertoo, että autoverosta ei tulla luopumaan.

Sipilän mukaan tähän mennessä tulleen palautteen perusteella on selvää, että autoveron poisto ei voi olla osana liikenneverkkoyhtiöratkaisua.

– Palaute on ollut selvä, että näin ei voi tehdä. Eli se on selvä, että se jää siitä pois, Sipilä sanoo MTV Uutisille.

Rinne kaipasi jo aiemmin vaikutusarvioita.

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne arvioi jo aiemmin Demokraatille hyvin kriittisesti liikenneministeri Bernerin johdolla tehtyä tieliikenneselvitystä.

– Ensinnäkin yhtiöittämisellä luodaan tilanne, jossa eduskunnalla ei ole päätöksentekovaltaa enää riittävästi. Läpinäkyvyys häipyy tässä asiassa, ja se saattaa johtaa yksityistämiseen, Rinne sanoi.

– SDP ei tue tätä yhtiöittämismallia, hän painotti.

Rinne kaipasi myös vaikutusarvioita. Hän totesi, ettei ole sellaisia nähnyt eikä sellaisista kuullut.

– En tulonjakonäkökulmasta, enkä julkisen talouden näkökulmasta. Minulle ei myöskään selvinnyt, miten tähän malliin osallistuvat yritykset ja yhteisöt ylipäätään.

– Nyt näyttää siltä, että kaikki kustannukset kasaantuvat kansalaisten maksettaviksi. Mielestäni aika epäoikeudenmukaisella tavalla, jos ajatellaan erityisesti maaseudun ihmisiä. Siis huonojen tieverkkojen päässä asuvien ihmisten tulevaisuutta. Heidän, jotka joutuvat liikkumaan paljon, Rinne lausui.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE