Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Rinne: Mauno Koivisto oli vahva parlamentarismin puolustaja

Mauno Koivisto väittelee filosofian tohtoriksi Turun yliopistossa vuonna 1956 aiheesta "Sosiaaliset suhteet Turun satamassa".

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kirjoittaa Facebookissa, että presidentti Mauno Koiviston kuolema on suuri suru-uutinen.

– Koivisto oli kiistatta yksi Suomen tasavallan ja suomalaisen työväenliikkeen merkittävimmistä henkilöistä sekä vahva parlamentarismin puolustaja. Yksi aikakausi päättyy hänen mukanaan. Syvimmät osanottoni rouva Tellervo Koivistolle ja muille läheisille, Antti Rinne kirjoittaa.

Presidentti Mauno Koivisto kuoli 12. toukokuuta 2017 kello 21.15 Meilahden sairaalassa. Presidentti Mauno Henrik Koivisto oli kuollessaan 93-vuotias.

Mauno Koivisto toimi Suomen tasavallan presidenttinä 12 vuoden ajan vuosina 1982–1994. Hän oli Suomen yhdeksäs presidentti. Ennen presidenttiyttään hän toimi muun muassa pääministerinä, valtiovarainministerinä sekä Suomen Pankin pääjohtajana.

Presidentti Koivisto saatetaan haudan lepoon valtiollisissa hautajaisissa myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Sosiaalinen media on täyttynyt muistosanoista presidentti Koivistolle. Seuraavassa muutamia lainauksia:

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE