Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Rinteen linjapuhe: Ei maininnut kertaakaan “Sipilän hallitusta” — “Tuhansien nälkäisten jono Hurstin itsenäisyysjuhlissa avaa silmät”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on pitänyt Lahden puoluekokouksessa linjapuheen, jossa hän avaa puolueen suurempia linjoja tulevaisuudelle. Sitä korostaen hän ei maininnut puheessaan kertaakaan Sipilän hallitusta tai arvostellut sitä suoraan.

Puheenjohtaja Rinteen mukaan suurin ihmisiä jakava tekijä tänään on se, onko työtä vai ei.

— Työttömyys on pahin vihollisemme. Se lisää köyhyyttä, se synnyttää yksinäisyyttä, se syrjäyttää ihmisiä, se särkee perheitä.

Rinteen mukaan työn kautta ihmiset kiinnittyvät yhteiskuntaan, kokevat arvostusta, merkityksellisyyttä ja osallisuutta. Hän sanoo uskovansa, että tulevaisuudessa työn arvoperusta vain vahvistuu.

— Yksi merkittävimpiä uuden työelämän ajureita on teknologian kehitys. Pitkällä aikavälillä se pääsääntöisesti lisää ihmisten hyvinvointia. Lyhyellä aikavälillä sillä on usein yksilön kannalta dramaattiset seuraukset.

Rinteen mukaan teknologian kehitystä ei pidä pelätä, mutta sitä pitää hallita ihmisen parhaaksi.

— SDP on tulevaisuus- ja uudistusliike. Teknologinen kehitys on poistanut puutetta ja kurjuutta maapallolta. Se on sosialidemokraattien tavoite.

Lisää aiheesta

Erityisen huolissani olen siitä, että suoranainen köyhyys hivuttautuu jälleen maahamme.

Rinne mainitsee 2000-luvun uudet sosiaaliset riskit: epävakaamman työelämän, prekariaatin ahdingon, yksinäisyyden ja vanhusten kasvavan hoivan tarpeen. Ne edellyttävät Rinteen mukaan kuitenkin uusia ratkaisuja.

— Erityisen huolissani olen siitä, että suoranainen köyhyys hivuttautuu jälleen maahamme. Se näkyy pienituloisten eläkeläisten, nuorten lapsiperheiden, työttömien, opiskelijoiden ja usein yksinelävien ihmisten arjessa. Tuhansien nälkäisten jono Hurstin itsenäisyysjuhlissa avaa silmät. Inhimillisessä, jokaisen ihmisarvoa kunnioittavassa Suomessa leipäpusseilla ei täytetä sosiaaliturvan aukkoja.

Rinne ja SDP ottavat Demarinuorten Yleisturvan sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen valmistelun lähtökohdaksi. Hän myös toisti, että SDP on feministinen puolue. Kummatkin kohdat puheessa nostattivat taputusmyrskyn.

Rinne muistutti, että uusia työpaikkoja syntyy erityisesti pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, joiden kansainvälistymistä ja markkinoille pääsyä “fiksu, yrittäjähenkinen valtio” voi vauhdittaa.

— Tätä tarkoitusta varten haluamme perustaa Suomeen jalustayhtiön, veturiyhtiön, joka kokoaa vientiponnisteluissa yhteen toimialan parhaan osaamisen ja auttaisi rahoituksen löytämisessä.

Työllisyyden ja elinkeinopolitiikan SDP aikoo kehittää modernin hyvinvointivaltion palveluita ja tulonsiirtoja parantamalla työn tuottavuutta.

— Tämä edellyttää meiltä kasvupainotteista finanssipolitiikkaa, tulevaisuusinvestointeja kansakunnan fyysiseen ja henkiseen pääomaan. Jälkimmäisellä tarkoitan investointeja sivistykseen, kulttuuriin ja liikuntaan. Ne ovat satsauksia koulutukseen, tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Edellinen tarkoittaa panostuksia yhteiskunnan infrahankkeisiin, dataverkkoihin ja liikenteeseen, rakentamiseen ja korjaamiseen, joilla vauhditetaan taloudellista toimeliaisuutta.

— Toisaalta tulevaisuusinvestoinnit liittyvät ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen, ympäristöuhkien torjuntaan, puhtaan veden saatavuuteen, uusiutuvan energian käyttöönottoon ja energiatehokkuuden lisäämiseen. Ne ovat ratkaisujamme maapallon ongelmiin ja kestävän kasvun rakennuspilareita kaikkialla maailmassa.

Kun SDP nousee pääministeripuolueeksi seuraavien eduskuntavaalien jälkeen…

Rinne mainitsi, että Ruotsissa demaripääministeri Stefan Löfvenin johdolla sosialidemokraatit sijoittavat kuluvan vaalikauden aikana kahdeksan miljardia euroa kansankodin infran kehittämiseen.

— Tällä vahvistetaan talouskasvua ja työllisyyttä. Ei ihme, että Ruotsin kasvuluvut ovat Euroopan parhaita. Kasvupainotteinen finanssipolitiikka tuottaa siis todistetusti tuloksia.

— Me haluamme laittaa liikkeelle järkeviä, hyvin perusteltuja infrahankkeita, joilla vauhditamme kotoista talouskasvuamme Ruotsin tapaan. Tällaisia hankkeita ovat esimerkiksi pohjoinen datakaapeli Aasiaan tai Jäämeren radan rakentaminen.

Rinteen mukaan “loputtomien, palkansaajien selkänahasta” revittävien joustojen ja leikkausten sijaan sekä Suomi että Eurooppa tarvitsevat nyt työtä ja investointeja, turvaa ja toivoa, pitkäaikaistyöttömien ja nuorten työttömien ongelmien ratkaisuja, kansalaisten Eurooppaa.

— Kun SDP nousee pääministeripuolueeksi seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, me nostamme Eurooppa-politiikan jälleen väkevästi hallituksen agendalle. Heti puoluekokouksen jälkeen aloitamme oman valmistautumisemme Suomen EU-puheenjohtajuuskauteen, joka alkaa käytännössä heti kevään 2019 eduskuntavaalien jälkeen.

Suomi oli ennen kokoaan suurempi toimija kansainvälisillä areenoilla. Tämän roolin me otamme uudelleen.

Kansainvälisen politiikan ongelmista Rinne nosti esille muun muassa Donald Trumpin.

— Trumpin ensimmäisten päivien päätökset ovatkin ehtineet sysätä maailman pimeiden aikojen partaalle. Viheliäisimpiä ovat olleet päätökset hätää pakenevien ihmisten maahantulon kieltämisestä.  Samoin maailman talouskehitykselle Amerikan käpertyminen sisäänpäin ja protektionismiin on huono uutinen.

Trumpin valinta on ollut Rinteen mielestä synkkä uutinen myös maapallon tulevaisuuden ydinkysymykselle, ilmastonmuutoksen torjunnalle.

— Vaihtoehtoisia faktoja ei ole. Ympäristön ja ilmaston kustannuksella saavutettava kasvu on tullut tiensä päähän. Eurooppalaisten johtajien on nyt syytä vakavasti muistuttaa Amerikan serkkujaan, millaisella tiellä he ovat.

Rinteen mukaan maailman kriisien ratkaisuissa Suomen pitää saada suunsa auki.

— Ihmisoikeuksien loukkaukset on tuomittava – riippumatta siitä, ketkä niitä tekevät. SDP haluaa palauttaa Suomen aktiiviseksi ulkopolitiikan toimijaksi niin Euroopassa kuin kansainvälisestikin. Suomi oli ennen kokoaan suurempi toimija kansainvälisillä areenoilla. Tämän roolin me otamme uudelleen.

Rinne huomioi puheessaan myös Venäjän. Hänen mukaansa Suomen on arvioitava omaa geopoliittista asemaansa rehellisesti.

— Venäjä on naapurimme, jonka kanssa on järkevää ja hedelmällistä pitää hyviä suhteita sekä EU:n kautta että kahdenvälisesti. Me tiedämme ja tunnemme itsenäisen historiamme. Niiden pohjalta ymmärrämme nykyisyyttä ja hahmotamme tulevaisuutta.

Rinne sanoo, että Itämeri on rauhan meremme, jonka turvallisuuden eteen Suomen pitää aktiivisesti työskennellä.

— Turvallisuuspoliittisen yhteistyön tiivistäminen entisestään toisen sotilasliittoihin kuulumattoman maan Ruotsin kanssa saattaisi vähentää jännitteitä ja epäluuloja lähialueillamme.

Satavuotias Suomi on Rinteen mukaan vertaansa vailla oleva menestystarina. Historia ei kuitenkaan takaa loistavaa tulevaisuutta.

— Hyvinvointivaltio ei ole projekti, joka voidaan kääriä pakettiin, että valmis. Maamme, maailmamme tarvitsee uudistamista ja kehittämistä, toivoa ja turvaa maailman muutoksessa.

Rinne alleviivaa, että oikeudenmukaisuus ja inhimillisyys, vapaus ja tasa-arvo ovat SDP:n kulmakivet pohjoismaisen hyvinvointivaltiomme uudistamisessa.

— Ja tähän työhön me tartumme, rohkeasti ja vankkumatta, varmana siitä, että yhdessä onnistumme. Sillä se on lupauksemme suomalaisille, se on lupauksemme 100-vuotiaalle Suomelle.

Rinteen puheelle taputettiin sen lopuksi noin minuutin ajan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE