Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Arhinmäki: “Olkaamme hullussa maailmassa maltillinen järjen ääni”

Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan tiedotustilaisuudessa 22. marraskuuta 2016.

Toisen maailmansodan jälkeisen maailman rauhaa, vakautta ja kehitystä taannut YK-järjestelmä on vasemmistoliiton kansanedustajan Paavo Arhinmäen mukaan koetuksella. Monenkeskisyyden sijaan isot toimijat pyrkivät sopimaan asiat keskenään.

Myös EU:n tulevaisuus näyttää epävarmalta. Eurooppaa ja Suomea jäytää synkeä nationalismi.

– Kansankiihotusta harjoitetaan verkon valemedioissa, ja syyttävä sormi käännetään pakolaisiin. EU:n hajanaisuudesta hyötyvät itsevaltaiset epädemokratiat Turkki ja Venäjä, vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuoron valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon palautekeskustelussa käyttänyt Paavo Arhinmäki sanoi.

Hän jatkoi todeten, että Venäjä rikkoi kansainvälistä oikeutta liittämällä Krimin itseensä ja kiihdyttämällä sotaa Ukrainassa. Venäjä hakee sotilaallisen suurvallan asemaa sotavoiman avulla myös Syyriassa. Ulkoiseen uhoon peitellään maan sisäiset talous- ja sosiaalipolitiikan epäonnistumiset.

– Keskusteluyhteyden ylläpitäminen naapuriin on joka tapauksessa järkevää ja välttämätöntä. Vaikka se näyttäisi kaukaiselta, on Suomen etu saada Venäjä lopulta takaisin mukaan normaaliin eurooppalaiseen kanssakäymiseen.

– Itämeren alue on suhteellisen rauhallinen maailmankolkka. Venäjän toimet ja Naton vastaaminen niihin ovat kuitenkin lisänneet jännitteitä lähialueillamme.

Arhinmäen mielestä pysyminen Naton ulkopuolella on Suomelle kestävä ratkaisu, josta on syytä pitää kiinni.

– Suomen ei omilla toimillaan tule lisätä jännitteitä, vaan vähentää konfliktien todennäköisyyttä. Olkaamme hullussa maailmassa maltillinen järjen ääni.

– Puolustusyhteistyössä Suomelle luontevin yhteistyön suunta on Ruotsi ja muut Pohjoismaat. Tälle on myös kansalaisten tuki, toisin kuin Nato-jäsenyydelle. Sotilasliittoa Ruotsin kanssa ei kuitenkaan kannata haikailla, eikä sillä ole myöskään Ruotsissa minkäänlaista kannatusta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE