Tämä kirja lupaa päästää ääneen laman lapset ja heidän kärsimyksensä. Vaikka työnsä menettäneiden ääniä kuullaan, suurimman osan tilasta vie kuitenkin laman sosiologinen ja taloudellinen kartoitus.

Suurin osa siitäkin on pikkutarkkaa analyysia esimerkiksi siitä, kuinka laman kourissa kamppaileva, eurooppalaistumista opetteleva Suomi pyrkii EU:hun ja yrittää kohottaa kehnohkoa imagoaan.

Kirjassa todetaan, miten kaukana tämä eliitin huoli on nälkärajalla sinnittelevien työttömien huolista, mutta itse teos näyttää unohtavan nämä kurjat keskittyessään eliitin huoliin.

TIIVISTETYSTI poliitikkojen keskuudessa lamassa oli kyse syyllisen etsimisestä.

Oikeistolaiset panivat kaiken tuhlailevan hyvinvointivaltion kontolle, joka rakenteillaan jarrutti siirtymistä uuteen aikaan eli markkinatalouteen. Vasemmiston silmissä lama oli luonteeltaan uudenlainen finanssikriisi, johon markkinatalouden vannoutuneet kannattajat eivät osanneet varautua.

Laman uhreille, tavallisille ihmisille, lama oli myös uudenlainen – mutta aivan toisenlainen: suorastaan traumatisoiva, identiteetin musertava kokemus. Kirjassa käydään läpi ne vaiheet, jotka potkut saanut käy mielessään.

Ensimmäinen ja raskain on vetäytymis- ja masennusvaihe. Työtön vetäytyy ympäröivästä, hänet pettäneestä ja hylänneestä yhteiskunnasta sänkynsä pohjalle masentumaan ja miettimään itsemurhaa. Kuitenkin työttömyyteenkin tottuu ajan myötä.

Tärkein tekijä on elämänarvojen muutos: kumpi on tärkeämpää – passiivinen kuluttaminen vai henkinen kehitys? Ne, jotka kysyivät tätä ja osasivat vastata siihen, selvisivät lamasta parhaiten.

Suurin syy lamaantumiseen on se, että Suomessa samastutaan työhön. Käyn töissä, siis olen olemassa. Työttömyys auttoi löytämään aidon minuuden työminän alta.

KIRJASSA todetaan, että tämän taustalla on kuuluisa – ei luterilainen, vaan kalvinistinen eli protestanttinen – käsitys työstä.

Tätä olisi voinut vielä selventää, esimerkiksi viittaamalla Max Weberin tunnettuun teokseen Protestanttinen etiikka ja kapitalismin henki. Sen mukaan protestantit (etenkin Amerikassa) uskovat, että Jumala on ennalta täysin mielivaltaisesti päättänyt, että osa ihmisistä pääsee taivaaseen ja osa joutuu helvettiin.

Se, että menestyy maanpäällisessä elämässä, on merkki taivaaseen pääsemisestä, ja luuserilla on päinvastainen kohtalo. Kun olettaa, että tällainen ajatus kummittelee suomalaisen työttömän alitajunnassa, tajuaa, miten valtava oli se ahdistus ja hylätyksi tulemisen tunne, joka valtasi maan ja helvetin välitilassa viruvat työttömät.

Kirjassa ei sidota 90-luvun laman analyysia nykyisin meneillään olevaan lamaan ja massatyöttömyyteen. Kirjassakin tulee esiin, että puhe muuttui lamavuosina hyvin isänmaalliseksi ja militaristiseksi, ja puhuttiin yhteisestä taistelusta lamaa vastaan.

Marxilaisesti voisi ajatella, että isänmaallisuudella pyritään peittämään se tosiseikka, että yhtenäisen isänmaan liputuksen alla piilee kahtia jakautunut riistoyhteiskunta.

Niinpä ei ole kummallista, että nykyään yhteiskunnan toisella laidalla ihmiset häädetään kodeistaan kaduille ja leipäjonoihin, kun taas toisella laidalla kuljetaan isänmaallisissa paraateissa ja pidetään pateettisia puheita sankarihaudoilla.