Vierailu Helsingin ydinkeskustassa on nykyisin monella tapaa kiinnostava kokemus. Pidän erinomaisen hienona, että omana elinaikanani niin Helsinki kuin muutkin Suomen kaupungit ovat kasvaneet, kansainvälistyneet ja katukuva moninaistunut.

Ravintolatarjonta on kuin toiselta planeetalta vaikkapa 2000-luvun alkuun verrattuna ja vaihtoehdot lisääntyneet. Paitsi yksi asia on kaventunut ja se on suomen kielen käyttäminen.

Tänä päivänä Helsingissä, ja muuallakin maassa, on miltei mahdotonta löytää sellaista ravintolaa, kauppaa tai liikettä jonka nimi ei ole joko suoraan englantia tai jonkinlainen väännös englannista. Silmissä vilkkuvat Gymit, Central Stationit, Friends’n Burgersit, Jungle Juicet ynnä muut. Suomenkielisiä liikenimiä – tai mainontaa – ei ole kuin nimeksi.

SUOMEA puhuu äidinkielenään hieman alle viisi miljoonaa ihmistä. Monesta tuhannesta miljoonasta ihmisestä. Määrä laskee koko ajan. Uusia puhujia tulee, mutta heidänkin kielitaitonsa voi jäädä vajavaiseksi jos suomea ei käytännössä enää arjessa tarvita.

Mikäli kieltä ei aktiivisesti itse käytetä ja sen annetaan taantua, sitä ei enää muutaman kymmenen, tai sadan, vuoden päästä ole käyttökielenä olemassa.

Kyseisestä asiasta voivat huolehtia vain suomalaiset itse – kenenkään muun tehtävä tai intressi se ei ole. Aitoa monikulttuurisuutta on myös suomen kielen varjeleminen ja sen aseman turvaaminen. Siksi meidän tulisi havahtua siihen, että kielemme on vaarassa kadota historiaan muutamassa sukupolvessa ellemme ala tuntuviin toimenpiteisiin sen säilyttämiseksi ja vahvistamiseksi.

Mallia voidaan katsoa maailmalta. Ranskassa ja Kanadan Quebecissa ovat voimassa vahvat kielilait, jotka velvoittavat paikallisen kielen käyttöön muun muassa kuluttajille suunnattavassa viestinnässä. Muitakin kieliä saa käyttää, mutta ensisijaisuus on kotimaisella kielellä. Yritysten nimien tulee olla ranskankielisiä tai vähintään ne on käännettävä.

MAAHANMUUTTAJILLE on luotava aidot kannusteet ja mahdollisuudet kielen oppimiseen. Tämän tulee koskea myös kaivattuja erityisosaajia eikä vain turvapaikanhakijoita. Parhaimmillaan suomen hallitseminen myös tukee Suomeen jäämistä – kun kieli on hallussa, sitä halunnee myös hyödyntää.

Ja ennen kaikkea – suomalaisten tulee lopettaa kauniin kielensä häpeäminen ja vaatia sillä myös palvelua – Suomessa. Tämä kun tulee olemaan se maailman ainoa paikka, jossa milloinkaan voi tulla ymmärretyksi suomen kielellä. Eläköön se panoksemme maailman monikulttuuriseen mosaiikkiin.