Suhde julkisuuteen on jännitteinen. Omaa elämäntietä tulee kulkea sen varjossa, että monet näkevät vanhemman kautta halusi tai ei. Toisaalta tunnettavuus saattoi entisaikana avata ovia, jotka olisivat voineet muuten pysyä suljettuina. Julkisen kulissin takana on yksityinen elämä iloineen ja suruineen.

Tämän kaiken sai aikanaan kokea Annikki Paasikivi (1898-1950) Anna Paasikiven (1897-1931) ja Juho-Kusti Paasikiven (1870-1956) vanhin lapsi.

Annikin elämän kannalta keskeinen henkilö oli myös J.K. Paasikiven toinen puoliso Alli Paasikivi (1879-1960). Annikin elämän suuri rakkaus oli kuvanveistäjä Wäinö Aaltonen, joka kuitenkin avioitui toisen kanssa.

Hän oli uraauurtava naisarkkitehti, jonka suunnittelemia rakennuksia yhä seisoo kaupungeissamme. Annikki Paasikiven piirtopöydältä ovat lähtöisin muun muassa Kajaanin suojeluskuntatalo, joka on nykyisin Kajaanin kaupunginteatterin käytössä.

Hän on suunnitellut myös Helsingin Taka-Töölössä sijaitsevan vuonna 1930 valmistuneen isänsä entisen kotitalon, joka on nykyisin Turkin suurlähetystön käytössä.

1930-LUVUN alussa arkkitehdin työ jäi taakse ja Annikki suuntasi Geneveen, jossa hän työskenteli vuodet 1933-1939 kansainvälisen politiikan parissa YK:n edeltäjänä tunnetun Kansainliiton palveluksessa. Kansainliiton tarina päättyi toisen maailmansodan syttymiseen.

Annikki siirtyi Kööpenhaminaan. Uusi työpaikka löytyi suomalaisia sotalapsia tukeneesta Finlands hjelpen -järjestöstä. Suomeen hän palasi vuonna 1946, kun hän sai pääministeriksi nousseen isänsä kontaktien avulla vastaavan toimittajan paikan Yleisradiosta.

Sen myötä, kun J. K. Paasikivi valittiin keväällä 1946 presidentiksi, myös Annikki muutti linnaan ja alkoi edustaa isänsä ja Alli Paasikiven rinnalla.

Ajatus presidentin tyttärestä kättelemässä itsenäisyyspäivän juhlavastaanoton vieraita presidenttiparin rinnalla on tämän päivän näkökulmasta vieras, mutta näin kuitenkin tapahtui Paasikiven presidenttiaikana.

HAKALA-ZILLIACUKSEN elämänkerta on pätevästi historiantutkimuksen keinoin viittauksineen laadittu työ. Paasikiven presidenttiajan kuvaus on tosin kirjassa melko lyhyt. Parikymmentä sivua.

Ehkä Annikin asettumisesta presidentin tyttären julkiseen rooliin olisi voinut kertoa tarkemmin ennen kuin siirrytään kuvaamaan hänen traagista kuolemaansa vasta 52-vuotiaana.

Presidentin tytärtä yrittivät turhaan auttaa Suomen parhaat lääkärit. Ajalle ja perheen sisäisille ihmissuhteille kuvaavaa on, että huonot uutiset kerrottiin ensin isälle ja sitten vasta potilaalle itselleen.

Leikkauksesta huolimatta rintasyöpä oli levinnyt. Jonain toisena aikana Annikin elinvuosia olisi ehkä pystytty antamaan lääketieteen keinoin merkittävästi lisää.

ANNIKKI PAASIKIVEN elämän menetetty suuri rakkaus tuli vielä mukaan matkalle ikuisuuteen, kun Wäinö Aaltonen suunnitteli perhehaudalle pystytetyn muistomerkin.

Presidentti Paasikivelle tyttären kuolema oli varmasti kova isku. 80 vuoden ikään tullessa hän oli kuitenkin saattanut jo niin monta läheistään hautaan, että jonkinlainen kohtalonusko ehkä auttoi jatkamaan elämää tämänkin menetyksen jälkeen.

Annikki Paasikivi testamenttasi ennen kuolemaansa koko omaisuutensa Teknilliselle korkeakoululle nimeään kantavaan rahastoon. Testamentin mukaan hän halusi näin tukea uusia sukupolvia rakentamaan parempaa tulevaisuutta.

Vuosittain Annikki Paasikiven rahastosta on vuosittain jaettu kymmeniä stipendejä. Vuosikymmenten mittaan tuella on ollut suuri merkitys sadoille nuorille arkkitehtiopiskelijoille.