Mielemme kyky kuvitella ja leikkiä on suorastaan maaginen. Mielikuvitus on aina ollut tarinoiden, teatteritaiteen ja eskapisminkin ytimessä. Varsinkin jälkimmäistä tuntuu kaipailevan näinä aikoina yhä enemmän…

Otto ja David Sandqvist ovat molemmat tahoillaan menestyneitä teatterintekijöitä. Otto Sandqvist on palkittu näytelmäkirjailija, jonka teos Cowboy försvunnen oli tämän vuoden Lea- näytelmäpalkintoehdokkaana. Sandqvistin näytelmiä voi kuvata teatteritermein jälkidraamallisina.

Teoksissa korostuu itse näyttämötapahtuma, jossa teksti on vain yksi kokonaisuuden osatekijöistä. Ohjaaja David Sandqvist taas on tehnyt ohjaustöitä muun muassa Turun kaupunginteatteriin ja Lilla Teaterniin, johon hänet vastikään valittiin teatterin tulevaksi taiteelliseksi johtajaksi.

Jännärirymistely ja Jurkan piskuinen näyttämö voi tuntua ensi alkuun kahdelta eri palapelin palalta, mutta tehokkaaseen tuntiin tiivistyvä action-ralli istuu hyvin intiimeihin raameihinsa.

ESITYKSEN kehäksi kiertyvä juoni etäännyttää katsojan jonnekin Hollywoodin männävuosien toimintaelokuviin tai Max Seeckin dekkareihin: Sisarukset Charlotte ja Adrian af Edward päättävät anastaa häijyn Vera Crawfordin punakorvakilpikonnan itselleen.

Vastineena Vera päättää ottaa sisarukset pois päiviltä. Samaan aikaan taivaalla kiitävässä lentokoneessa kaikkien toimintasankaristereotypioiden tiivistymä Douglas vannoo pelastavansa pinteeseen joutuneen rakkaansa Adrianin.

Näyttelijät Saga Sarkola, teatteridebyyttinsä tekevä Mimosa Willamo ja Tobias Zilliacus vetävät roolinsa pistävällä intensiteetillä mutta samalla herkullisesti leikkien.

Näyttelijäntyössä kuultaa paitsi perinteinen tarinankerronta myös fyysisen hillittömät toimintakohtaukset. Unelmien ja painajaisten välimaastossa jokainen saa olla vuorollaan oman tarinansa päähenkilö.

Katsoja taas tipautetaan keskelle loputonta määrää Hollywood-elokuvien ja populaarikulttuurin viittausten kierrettä kuin oliivi martiniin. On aviator-aurinkolaseja, mustia pikkutakkeja, teippiviiksiä mutta myös palkkamurhia, laskuvarjohyppyjä ja autokaahailua. Vain mielikuvitus on rajana!

Toiminnallisesta kaarestaan huolimatta esitys ei operoi – Sandqvistin näytelmille ominaisesti – vain juonen tasolla. Se ei pyri rakentelemaan syväluotaavia henkilökuvauksia taikka tavoittele yleisölle yhteistä ja selvärajaista katsomiskokemusta.

Tuomas Honkasen utuisen mustavalkoisia unikuvia luova skenografinen suunnittelu yhdessä Saku Kaukiaisen napakan äänisuunnittelun kanssa sulautuvat tekstin, ohjauksen ja näyttelijäntyön kanssa yhtenäiseksi näyttämökieleksi, joka on kuin yksi iso silmänisku yleisön suuntaan.

Tilanne on vakava! Tummanpuhuva mutta huumoria viljelevä toimintajännäri hyödyntää kerronnassaan myös pysähtyneempiä hetkiä. Kuvassa Saga Sarkola.

UNEN LOGIIKALLA läpi elämän, rakkauden ja kuoleman liitelevä Flamingonpunainen unelma on fragmentaarinen mutta hyödyntää toisteisuutta, spiraalimaista rakennetta ja näkökulman vaihdoksia jaksottamaan tapahtumia.

Syvällisyyden ja pinnallisuuden sekä tyylikkyyden ja tyylittömyyden kanssa pelaileva esitys kerrostaa humoristisella tavalla latteuksia, joista tuntuu jossain vaiheessa puuttuvan enää puhki kulunut carpe diem.

Katsojana on kiinnostavaa huomata, miten saman lauseen tai toisteisen hetken merkitys tai syvyys voi muuttua riippuen lausujasta tai lausuntatavasta taikka kohtauksen vaihtuvasta rytmistä.

´Tarttumalla hetkeen´ tai toisaalta päästämällä irti katsojalle avautuu teoksesta alati uusia, mitä mielikuvituksellisempia näkymiä.