Teatteri & Tanssi

Arvio Helsingin kaupunginteatterin Hinta-esityksestä: Mitä maksaa käytetty elämä?

Tapio Vanhatalo
Perheen jäämistöstä löytyvä floretti symbolisoi alleviivatusti sitä kamppailua, jonka veljekset Walter (Eero Aho) ja Victor (Santeri Kinnunen) käyvät keventääkseen välejään hiertävää taakkaa. Taustalla heidän välissään on Victorin vaimo Esther (Aino Seppo).
Tapio Vanhatalo
Perheen jäämistöstä löytyvä floretti symbolisoi alleviivatusti sitä kamppailua, jonka veljekset Walter (Eero Aho) ja Victor (Santeri Kinnunen) käyvät keventääkseen välejään hiertävää taakkaa. Taustalla heidän välissään on Victorin vaimo Esther (Aino Seppo).
Tapio Vanhatalo
Perheen jäämistöstä löytyvä floretti symbolisoi alleviivatusti sitä kamppailua, jonka veljekset Walter (Eero Aho) ja Victor (Santeri Kinnunen) käyvät keventääkseen välejään hiertävää taakkaa. Taustalla heidän välissään on Victorin vaimo Esther (Aino Seppo).

Jo kaupunginteatterin pienelle puolelle asetuttaessa huomioni kiinnittyy näyttämökuvaan. Ei vain siksi, että lavalla on roimat määrä roinaa, vaan myös sen lavan muotoon ja asemointiin suhteessa katsomoon: déjà vu! Ohjaaja Paavo Westerbergin edellisessä työssä, Espoon kaupunginteatterissa syksyllä esitetyssä näytelmässä ”Seuraavat 500 vuotta”, näyttämö oli samassa asennossa. Ikään kuin työntyen yhdellä kulmallaan keskelle katsomoa. Nyt jakaen, mutta myös lähentäen näyttämön henkilöitä.

Espoossa näyttämö oli kamasta tyhjä, sen täytti kolmen näyttelijän puhe, ja lavastuksen virkaa hoitivat laajat valopinnat. Kaupunginteatterin näyttämöllä Antti Mattilan luoman ullakkohuoneinteriöörin täyttävät suuret huonekaluröykkiöt. Ja puhe.

Vielä näytelmän alettuakin mööpelivuoret kiinnittävät katseen ja  kieltämättä vähän  varastavat huomiota dialogilta. Katse kaivautuu kasojen sisään ja poimii massasta yksityiskohtia kuten erilaisia tuolimalleja. Ajatus karkaa, huomaan laskevani, montako tyyliä on edustettuna ja montako erilaista pöytää on kasan pohjalla. Toki huomaan myös pohtivani, mitä nämä kalut kertovat tai tulevat kertomaan näytelmän päähenkilöistä. Siitä, miten he ovat eläneet, ennen kuin kaikki romahti vuoden 1929 pörssikeikauksessa.

Irtaimiston vetovoima hälvenee sitä mukaa kun näyttämöllä soljuva  keskustelu käy intensiivisemmäksi ja sen sisältö terävöityy yleisestä kaupankäyntijahkauksesta henkilökohtaisemmaksi ja roolihenkilöiden naamioita riisuvaksi. Kun dialogi ensimmäisen parinkymmenen minuutin lämmittelyn jälkeen pääsee todella vauhtiin, ei se enää otteestaan irti päästä kaikkiaan kolmetuntisen näytelmän aikana.

Monta hintaa, halpaa ja kallista

Arthur Millerin näytelmä Hinta kantaesitettiin Broadwaylla vuonna 1968 liki 20 vuotta hänen kuuluisimman näytelmänsä ”Kauppamatkustajan kuolema jälkeen”, mutta sen voi silti nähdä sisarteoksena tuolle klassikolle. Molemmissa tutkaillaan, mitä  ahneus taloudelliseen menestykseen ihmisissä teettää.

Hinta on suomalaisissa teattereissa jäänyt kovin vähälle huomiolle: se on vuodesta 1968 nähty meillä ammattiteattereissa alle kymmenen kertaa, kun kauppamatkustaja Willy Loman on noussut näyttämölle yli 40 kertaa 1950-luvun kantaesityksensä (kaupunginteatterin edeltäjä Helsingin Kansanteatteri) jälkeen.

TEATTERI

Helsingin kaupunginteatteri, pieni näyttämö
Arthur Miller: Hinta
Suomennos Aleksi Milonoff – Ohjaus Paavo Westerberg – Lavastus ja puvut Antti Mattila – Valot Kalle Ropponen – Ääni Aleksi Saura – Rooleissa Eero Aho, Santeri Kinnunen, Esko Salminen,  Aino Seppo

Näytelmän nimi viittaa moneen suuntaan. Konkreettisimmillaan se on se aika vaatimaton summa, josta lapsuudenkotinsa irtaimistoa myyvä Victor Franz on valmis tekemään kaupat vanhan juutalaisen kauppiaan kanssa. Toisella, vakavammalla tasolla kyse on hinnasta, jonka Victor on joutunut maksamaan jäätyään  huolehtimaan pörssiromahduksessa omaisuutensa menettäneestä isästään; se ratkaisu on estänyt häntä suorittamasta opintojaan loppuun ja pääsemästä käsiksi kunnon ammattiin.  Sen hinnan haluaisi tietää myös Victorin vaimo, joka on aina halunnut elämälleen prameammat puitteet kuin Victor on poliisin palkallaan pystynyt järjestämään.

Korkein hinta on maksettu Victorin ja hänen veljensä Walterin välirikossa: 16 vuotta ilman yhteydenpitoa johtuen siitä, että Walter ei halunnut auttaa rahallisesti silloin kun veli kituutti isänsä kanssa lähes nälkää nähden.

Näin Millerin näytelmästä on rakentunut toisiinsa tiukasti nivoutuvien hintakesakustelujen sarja. Ensin Victor pohtii vaimonsa  Estherin kanssa leveämmän elämän mahdollisuuksia, sitten kuvaan astuu kauppias Solomon, jonka kanssa tingataan käytännön tasolla könttäsummasta, jolla koko irtaimiston voisi myydä, ja kuvitteellisemalla tasolla siitä, mikä arvo on muistoilla, perheen historialla. Kahdeksan tuhatta taalaa, se se hinta on.

Väliajan jälkeen näyttämölle astuu Walter, jolle 8000 dollaria on ok eikä hän ole itse edes kiinnostunut ottamaan siitä osaansa. Mutta hän alkaa nakertaa jo sovittua kauppaa pohdinnoilla siitä, millä tavalla suvun jäämistön realisoimisesta voisi irrota enemmänkin, paljon enemmän. Näin ajaudutaan siihen pisteeseen, että Esther kinaa hinnasta, Solomon puolustaa tarjoustaan, Victor haluaa päästä eroon koko tilanteesta ja Walter vuoroin myötälee, vuoroin kyseenalaistelee asioita kuin  pirun ja enkelin vuoropuheluna…

Kun näytelmä pääsee pitkään huipentumaansa, Victorin ja Walterin välien selvittelyyn ja kaikkien vanhojen patoutumien purkamiseen, ei raha, tavara, mikään kauppahinta ole enää pääasia. Nyt on kyse elämän ja elämänvalheen hinnasta. Siitä, kuka on mitäkin laskua siinä prosessissa ollut maksamassa.

Dialogia kestolatauksella

Paavo Westerberg on ohjaajana elementissään näissä vuolaspuheisissa draamoissa, olivat ne sitten hänen itse kirjoittamiaan, kuten Kansallisteatterissa 2016 nähty ”Mahdolliset maauilmat” ja Espoon viimesyksyinen Seuraavat 500 vuotta, tai klassikoita kuten Kansallisteatterin ”Vanja-eno” (2014) ja nyt tämä Hinta. Ohjaaja luottaa tekstiin ja näyttelijöihinsä sen käsittelijänä. Hän antaa dialogin pysyä kaiken aikaa fokuksessa, ei feidaa sitä sijaistoiminnoilla, ei hukuta ydinrepliikkejä simultaaniseuuden äänimattoon, huudattaa ja himmentää hallitusti.

Näin Hinta-näytelmänkin henkilöt pysyvät koko ajan latautuneina, vaikka Millerin teksti kieltämättä vähän jumittuu jankkaamaan Walterin ja Victorin hakiessa takautuvasti oikeutusta omille ratkaisuilleen.

Noita edellä lueteltuja Westerbergin viimeisen neljän vuoden sisällä ohjaamia näytelmiä yhdistää myös se, että Eero Aho on ollut keskeisessä osassa jokaisessa. Tällä kertaa hän hyppää kehiin vasta toiselle puoliskolle, mutta ottaakin sitten noin  tunnin ja vartin läsnäolollaan näyttämön hyppysiinsä. Rooli on kiitollinen, sillä Aho saa haastaa vuorollaan kaikki muut. Hänen Victorinsa on kunnon opportunisti, joka koettaa sekä hyvällä että pahalla tai ainakin jyrkkyydellä taivuttaa ihmiset puolelleen. Victor pitää myös oman fasadinsa kirkkaana pitkään, mutta kun särö tulee…

Santeri Kinnunen on mukava nähdä kunnon draamahommissa monien komediallisten roolitöiden jälkeen. Walter on väkevästi tehty rooli, jota komediamaneerit eivä paina.

Samoin on hienoa nähdä Aino Seppo pitkästä aikaa kunnon roolissa. Asko Sarkolan johtajakaudellahan hänen kykyjään haaskattiin vähäpätöisemmissä sivurooleissa. Esther hahmottuu hienolla tavalla dualistisesti: on nöyryyttä ja sähäkkyyttä vuoristoratamaisessa rytmissä.

Millerin tekstin Solomon on aikamoinen stereotypia ahneesta juutalaisesta kauppamiehestä, mutta Esko Salmisen karismalla hahmosta häipyy niin etninen kuin luonteenpiirteellinen painolasti. Jäljelle jää surumielisellä tavalla humoristinen hahmo, jolla on paitsi pitkällä vietyä bisnesvaistoa myös sydänta.  Eivät hänen välittäjäntaitonsa silti enää riitä, kun Franzin veljesten Iso Jako pääsee käyntiin.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat