Se ei ole suuren luokan näyttävä ja vauhdikas spektaakkeli ajankohtaisesta ja rankasta aiheesta, ja juuri siksi loistava. Se ei tee numeroa itsestään ja onnistuu siten olemaan kokoaan suurempi esitys. Se on lapsille suunnattu, mutta se uskaltaa luottaa lapsen, ja aikuisen, omaan ymmärryskykyyn, eikä selitä asioita puhki.

Jo teoksen musiikkivalinta, Antonio Vivaldin Vuodenajat, on poikkeava. Kokonainen, klassinen sävellys sellaisenaan ei ole aivan yleistä lasten esityksissä. Toki osa teoksesta voi olla aikuiselle hyvinkin tuttua, mutta tuskin nelivuotiaille.

Asiasta ei tehdä sen isompaa numeroa ja itse musiikkia ryyditetään välillä kyseiseen vuodenaikaan sopivilla äänitehosteilla. Esityksen tapahtumat nimittäin kulkevat musiikin mukaisesti läpi vuodenkierron esitellen vuodenajat keväästä talveen. Sen monimutkaisempaa juonta teoksessa ei ole.

Mikko Makkosen, Tanja Illukan, Eero Vesterisen ja Milja Jaskarin tontut ovat ihanan moniulotteisia, hyväntahtoisia hahmoja, joiden syvin olemus jää osittain mysteeriksi.

Kukin suhtautuu omalla tavallaan eri vuodenaikojen tyypillisiin tapahtumiin, oli sitten kyseessä kevään vesilätäköissä läträäminen, kesäinen lomatunnelma, syysmyrskyt tai talven pimeydessä loistavat valot.

Kerronnallisesti Karttunen luottaa täysillä liikkeeseen. Esityksessä todella tanssitaan, eikä vain vähän liikuta.

Liikekielessä käytetään paljon käsiä, mutta pohjimmiltaan se on koko kehoa käyttävää, sulavasti etenevää ja selkeää nykytanssia. Sen tavoitteena ei ole lasten esityksissä melko yleinen ”voit kokeilla tätä kotona”- asenne, vaan tanssi ja liike saavat puhua sellaisenaan.

Jokainen tanssija saa vuorollaan soolonsa eli ilmentää eri vuodenaikoja muiden toimiessa tällöin enemmän taustaryhmänä.

Makkonen loiskuttelee kevätlätäköissä ja hassuttelee kevään lintujen kanssa. Illukka ottaa aurinkoa ja retkeilee sekä joutuu lopulta kiivaaseen kamppailuun jäätelötötteröstä. Vesterinen yrittää intohimoisesti kiinnittää putoavia lehtiä takaisin puihin. Sirkustaiteilija Jaskari saa talven hohtelemaan hopeisena pyöriessään näyttävästi cyr-renkaallaan.

VISUAALISESTI Vuodenajat on lähes nerokas. Ensinnäkin lavastuksen ja puvut suunnitellut Anna Sinkkonen on avannut näyttämötilan takaseinän ikkunoihin asti. Ratkaisu antaa tanssille tilaa ja nostaa liikkeen esiin.

Varsinaisena lavastuselementtinä on jättikokoinen pahvinen kuvakirja, jonka sisuksista kukin vuodenaika aukeaa. Kolmiulotteiset, värikkäät näkymät ovat piirrosmaisen yksinkertaisia. Anna Pölläsen valot lisäävät kokonaisuuteen vesilätäköitä ja auringon paahdetta. Tuomas Fräntin äänimaailma tuo mukaan eri vuodenaikoihin liittyviä luonnon ääniä.

Leikkisästi mutta tiiviisti etenevä Vuodenajat ei julista eikä tyrkytä, vaan antaa mahdollisuuden huomata, ihmetellä ja ajatella. Esityksen myönteinen ja valoisa kokonaistunnelma hellii katsojaa ja saa aikaan nautinnollisen katsomiskokemuksen.