Nyt mistään tällaisesta ei ole tietoakaan. American Ballet Theatren entisen ensitanssijan Cynthia Harveyn toteuttama Giselle on kaikkea muuta. Esitys on elävä, hengittävä ja läsnä oleva klassikkoteoksen tulkinta, jolla on paljon annettavaa muillekin kuin vannoutuneille balettimaanikoille.

Giselle on varhaisromanttisen ajan kuuluisimpia baletteja, joka sai kantaesityksensä Pariisissa 1841. Sen tarina on sen ajan tyypillinen romanttinen, traagisesti päättyvä rakkaustarina. Mukana on petosta, hulluutta, äkkikuolemaa, vaarallisia henkiolentoja, kostoa ja katumusta.

Maalaistyttö Giselle rakastuu komeaan nuorukaiseen Albrechtiin, joka paljastuukin toiselle kihlatuksi aatelismieheksi. Giselle järkyttyy hulluuteen asti ja kuolee heikon sydämensä petettyä.

Suomen Kansallisbaletti

Giselle

Koreografia Jean Coralli, Jules Perrolt, Marius Petipa – Toteutus ja ohjaus Cynthia Harvey – Musiikki Adolphe Appa – Lavastus ja puvut David Walker – Valot James F. Ingalis – Musiikinjohto Philip Ellis

Toisessa näytöksessä Albrecht saapuu kuun valaisemalle metsäiselle hautausmaalle suremaan Giselleä. Siellä hän kohtaa kostonhimoiset wilit, ennen häitään petokseen kuolleiden nuorten tyttöjen henget, jotka tanssittavat petturimiehet kuoliaaksi. Albrecht kuitenkin pelastuu wiliksi muuttuneen Gisellen suojellessa häntä, kunnes aamunkoitteessa henget katoavat.

Gisellen alkuperäisen koreografian tekivät Jean Coralli ja Jules Perrolt. Myöhemmin 1800-luvulla Marius Petipa teki siitä oman versionsa. Näiden kolmen koreografin työ on ollut Harveyn tulkinnan lähtökohtana hänen toteuttaessaan teoksen Norjan kansallisbaletille vuonna 2009. Sama versio nähdään nyt Suomessa.

Kaikki roolit tehdään sydämellä

Esityksen loistavinta antia on sen tulkinta. Sekä yksittäiset roolit että joukot tehdään tosissaan ja sydämellä. Niin tanssi kuin klassiseen balettiin perinteisesti kuuluva pantomiiminen ilmaisu tukevat tarinaa ja tulkintaa. Koreografiassa on teknistä vaativuutta, mutta se ei nouse itsetarkoitukseksi.

Ensi-illassa pääparina tanssivat upeasti Eun-Ji Ha ja Florian Modan. Han Giselle oli eloisa ja ensirakkaudessaan ujosti säteilevä nuori tyttö, jonka tunteet tuskasta ja surusta huolimatta kestivät kuolemankin yli. Modan oli romanttinen, ihastuksensa vietävissä oleva nuori mies, joka aidosti ei tuntunut ymmärtävän, mitä tuli tehneeksi. Yhdessä he olivat mitä hurmaavin pari, jonka tanssi ja yhteistyö näyttämöllä toimi saumattomasti.

Myös muut roolit tehtiin antaumuksella niin tanssillisesti kuin ilmaisullisestikin. Kaikessa näkyi tekemisen varmuus ja vahva osaaminen.

Myös visuaalisesti Giselle on ehtaa romantiikkaa. David Walkerin luoma ensimmäisen näytöksen maalaiskylä pehmeän harmaanruskeine sävyineen on kuin suoraan hienosta satukirjasta. Toisen näytöksen öinen hautausmaa taas on lumoavaa kauhuromantiikkaa.

Tärkeä merkitys kummankin paikan tunnelmaan on James F. Ingalisin valoilla. Nekin ovat pehmeitä ja runollisia näyttäen kuitenkin kaiken tarpeellisen.

Gisellen musiikki on Adolphe Appian. Se toimii erinomaisesti koreografian, tarinan ja tunnelman tukena, mihin se on tarkoitettukin.

Kansallisbaletin Giselle on erinomainen klassikon uustuleminen, jossa ei ole pakkomodernisointia, mutta ei menneisyyden pölyjäkään. Sen myötä saa erinomaisen kuvan siitä, mitä romantiikan balettiteos parhaimmillaan voi olla.

Annikki Alku