Sekä ulkona että muutamassa rakennuksessa sisällä kulkevan Kirjeitä saaresta -esityksen aiheena on suomalaisuus. Mutta ei mikä tahansa suomalaisuus eikä siitä perinteisimmästä näkökulmasta. Tietoisena ristiriitana ympäristölle suomalaisuutta esityksessä käsittelee ja siitä näkemyksensä esittää monikulttuurinen ryhmä ja osittain hyvinkin laajalla aikaperspektiivillä.

Esityksen ja katsojien johdattelijoina tilasta ja paikasta toiseen ovat Sari Pikkarainen ja Kaari Martin sekä Roni Martin. Jo Erika Turusen heille suunnittelemissa asuissa on sekä monta historiallista kerrosta että tietoista suomalaisuuden uustulkintaa. Suomalaisuuden historia ei suinkaan ole niin yksituumainen ja yhtenäinen kuin toisinaan halutaan uskoa.

Liksomin luennasta arabialaiseen lauluun

Musiikilla ja tanssilla on suuri osuus teoksessa, mutta ensimmäinen sisäkohtaus Karunan kirkossa keskittyy tekstiin. Kaksi tauluaan taustana kuvataiteilija ja kirjailija Rosa Liksom lukee otteen syksyllä ilmestyvästä kirjastaan. Ote käsittelee 13-vuotiaan tytön näkökulmasta Lapin sotaa lehmiensä kanssa paenneiden matkaa kohti länttä. Tässä yhteydessä tulkitsen tekstin muistuttavan, ettei pakolaisuus suinkaan ole ei-suomalainen asia, vaan oikeastaan hyvin olennainen osa sitä.

Toinen vahvasti puheeseen pohjautuva osuus tapahtuu kirkon vieressä Kahiluodon kartanossa Marlon Moilasen osuudessa. Pieni ongelma on siinä, että suurin osa tekstistä on latinaa, mutta voimakkaat tunteet ja perinteisen elovena-suomalaisuuden kritiikki tulevat kyllä läpi.

Musiikin ja liikkeen mielenkiintoisia yhdistelmiä ja rinnastuksia syntyy, kun Sanna Salmenkallion viulunsoitto ja Ali Saadin arabiankielinen laulu muodostavat dueton tai Sari Pikkarainen tanssii hidasta ja intensiivistä flamencoa Roni Martinin esittämään Taivas on sininen ja valkoinen -sovitukseen.

Loppukohtauksessa tiivistyy erilaisuus ja yhteisön hyljeksiminen, kun Bakr Hasanin arabiaa puhuva Quasimodo-hahmo kampaa intohimoisesti pienen Esmeralda-nukkensa hiuksia ja Kaari Martin tanssii pidätettyä raivoa Pekko Käpin jouhikon ja Roni Martinin urkuharmonin säestämänä.

Kirjeitä saaresta ei ole yhtenäinen tarina, vaan sirpaleinen, erillisistä kohtauksista koostuva matka yksiin näkemyksiin suomalaisuudesta. Siinä on ehkä hivenen liikaakin väljyyttä, mutta toisaalta se antaa katsojalle aikaa pureskella sekä näkemäänsä että omia ajatuksiaan suomalaisuudesta. Omat kommervenkkinsä aiheuttavat myös koronamääräykset, jotka osaltaan vaikuttavat varsinkin kohtausten välisten siirtymien intensiteettiin.