Maarit Tastula on lähtenyt perkaamaan länteen lähteneiden sukulaistensa kautta tätä massailmiötä. Jo ensimmäisellä tekstisivulla harrastelijamaisuus tulee vastaan, kun hän ilmoittaa, ettei ollut kuullutkaan osan siirtolaisista menneen Amerikasta Neuvostoliittoon.

Sukusiteistä johtuen kirjoittaja keskittyy luoteisosavaltioihin: Washingtoniin, Oregoniin, Idahoon ja Montanaan.

Kirjoittaja esittelee perusteellisesti tämän maankolkan suomalaissiirtolaisten elämää.

Pääasiassa Pohjois-Suomesta tulleet siirtolaiset saattoivat menestyäkin kauppiaina tai asuntolan- ja saluunanpitäjinä, mutta monen elämää ahdistivat työttömyys, työtapaturmat ja työn teettäjien mielivalta.

1900-luvun vaihdetta kutsutaan Amerikassa kullatuksi aikakaudeksi, jolloin Rockefellerin, Carnegien, Vanderbiltin ja Morganin kaltaiset teräs-, öljy-, rautatie- ja pankkiparonit käärivät suuunnattomia omaisuuksia samalla tuhoten kilpailijoitaan, peukaloimalla markkinoita ja korruptoimalla poliitikkoja.

KENTÄLLÄ MENESTYS perustui työturvallisuuden laiminlyöntiin, palkkojen polkemiseen, irtisanomisiin, häätöihin ja tyytymättömyyden tukahduttamiseen poliisin, yhtiöiden kaartien ja armeijan voimin.

Osansa kantoivat veteraanien Amerikan Legioona, Ku Klux Klan ja maineikas Pinkertonin etsivätoimisto. Työsulut, mustat listat, joita Suomessakin myöhemmin käytettiin, terva ja höyhenet, hirttoköysi.

Aktivisteihin suunnattiin samoja lynkkausmenetelmiä, joita idässä kohdistettiin mustiin. Laaja kausityöttömyys synnytti hobo-ilmiön, jota Tastula nimittelee hoopoiluksi: tavaravaunujen katolla ympäri Amerikkaa reissassi työtä etsivien armeija.

Amerikka on ollut lujimman luokkataistelun tanner. Sosialistipuolue, ammattiliitot ja ennen kaikkea syndikalistien IWW (International Workers of the World) joutuivat työpaikoilla ja haaleillaan vastakkain ”komppanian pyssyhurttien” kanssa, jotka mursivat lakkoja ja terrorisoivat kokouksia.

Legendaarinen Merimies-Unionin johtaja Niilo Wälläri oppi Amerikassa IWW:lta suljetun työpaikan periaatteen, minkä avulla hän varmisti vuosikymmenten taistelulla merimiehille säälliset työehdot.

Monen onnettoman suomalaissiirtolaisenkin loppusijoituspaikka oli Salemin mielisairaala Oregonissa. Tämän ilmiön unohtumaton monumentti on Ken Keseyn romaani Yksi lensi ylin käenpesän (1962) ja siitä tehty Miloš Formanin ohjaama, Jack Nicholsonin tähdittämä elokuva vuodelta 1975.

Kun Yhdysvallat lopulta oli liittynyt ensimmäiseen maailmansotaan, epäilyt epäisänmaallisuudesta kohdistuivat rauhanliikkeeseen ja aktiivisiin vasemmistolaisiin.

Suuressa Toveri-lehden oikeudenkäynnissä vuonna 1918 päätoimittaja William Reivon ohella entinen SDP:n kansanedustaja Antti Partanen tuomittiin vankilaan.

Ilmeisesti vainotoimet johtivat siihen, että lehti luisui sosialisteilta kommunisteille 1930-luvun taitteessa, mutta pian se lakkautettiin.

Niitä suomalaisia, jotka eivät olleet halunneet tai saaneet Amerikan kansalaisuutta, karkotettiin vanhaan maahan.

AMERIKAN-SIIRTOLAISUUTTA on tutkittu varsin paljon, onhan Turussa kokonainen Siirtolaisinstituutti. Samoin on runsaasti populaariesityksiä.

Voi kysyä, mitä uutta Maarit Tastula tuo tähän kirjallisuuteen.

Yleisesityksen sijasta hän on valinnut yksilönäkökulman kertoen lukuisten maahanmuuttajien, yritteliäiden, menestyneiden ja tavalla tai toisella sortuneiden tarinoita.

Laajan arkistotyöskentelyn lisäksi hän siteeraa runsaasti lännen suomalaissosialistien Toveri-lehteä ja sen sisarjulkaisua Toveritar.

Joka vähänkään on perehtynyt amerikansuomalaisten historiaan, havaitsee esityksessä virheitä ja huolimattomuutta. Ilmansuunnat menevät Tastulan kompassissa sekaisin hänen puhuessaan toistuvasti Amerikan lounaiskolkasta. Siellä on Kalifornia eikä Washingtonin osavaltio.

Toisen maailmansodan aikana Yhdysvallat ei julistanut Suomelle sotaa, joten kyse ei ollut vihollismaasta. Tastula puhuu jatkuvasti sahamyllystä: englanniksi se tietysti on sawmill muttei suomen kielessä.

Pahinta teoksessa on sama tekoempaattinen ja iholle käyvä esitystapa, mikä leimasi aikoinaan myös Tastulan televisiohaastatteluohjelmia. Hän asettelee omasta tajunnastaan henkilöiden suuhun mietteitä, kyselee ja tunnelmoi.

Asiallisempaa olisi esitellä faktat ja antaa lukijan tehdä johtopäätökset. Tämä kunnioittaisi enemmän näiden vaikeissa oloissa taistelleiden ihmisten elämää.

Asenteellisuus ja mestarointi leimaa myös kirjoittajan esittelyä sosialistien pyrkimyksistä parantaa asemaansa joukkovoimalla ja työväenkulttuurin keinoin.

KIINNOSTAVA lisäulottuvuus teoksessa on amerikansuomalaisten muutto nuoreen Neuvostoliittoon 1920-30-luvulla.

Ensin Edvard Gyllingin johtaman Karjalan työkansan kommuunin värvärit houkuttelivat Amerikassa kaltoin kohdeltuja suomalaisia uuden tyypin työväenvaltioon, 1930-luvun pulakaudella siihen ajoi massatyöttömyys.

Ei ole näiden ihanteellisten uudisasukkaiden syy, että Stalinin rautakoura tuhosi heidän suomalaisella sisulla hoitamansa yritykset, kuten Vienanmeren kalastuskommuunin Knäsössä eli Näsykässä tai maatalousosuuskunta Säteen Aunuksessa.

Varakkaimmat tulivat autojen, traktorien ja maatalouskoneiden kanssa. Onnekkaimmat onnistuivat palaamaan Amerikkaan, monen muun kohtalona oli luiden tie.