Venäjä toimii arkkityyppisenä esimerkkinä nykynationalismille, koska Putin on vedonnut jopa keskiaikaan. Diktaattorin mukaan Venäjä oli tuolloin ”luonnollisen” kokoinen, kunnes maa myöhemmin pirstottiin irrottamalla siitä esimerkiksi Ukraina.

Putin tuskin innostuisi kirjan väitteestä, että ajatus kansallisvaltioista syntyi vasta 1700-luvulla ja itse valtiot alkoivat kukoistaa 1800-luvulla. Sitä ennen ihmiset asuivat paikallisyhteisöissä, eivätkä tienneet paljoakaan oman yhteisön ulkopuolisesta todellisuudesta.

Rajojen luonnollisuuden keinotekoisuus paljastuu, kun maiden rajoja verrataan luonnonympäristön rajoihin: vuoriin, jokiin, metsiin ja muihin vastaaviin. Ne ovat räikeässä ristiriidassa toistensa kanssa.

Rajoja ei vedä luonto vaan valta.

TOISAALTA rajoista ei piitata silloin, kun ne ovat tarpeen. Monet erilaiset maat esimerkiksi niputetaan yhteen Afrikka-nimen alle.

Niputtajana toimi Britannian imperiumi, jota sen hallitsijat pitivät suurempana ja mahtavampana kuin muinaista Rooman valtakuntaa: imperiumin silmin valloitetut alueet ja sen asukkaat näyttävät yhdeltä ja samalta massalta.

Tätä voisi viedä syvemmällekin. Eli viitata orientalismiin: samoin kuin kaikki mustaihoiset ovat monien valkoisten silmissä yhtä mustia ja outoja, niin myös heidän maansa on yhtä ja samaa, valkoihoisille vierasta ja pelottavaa eksoottista maata.

Kirjan alussa todetaankin, että ennen muinoin ne alueet, joita ei tunnettu, kansoitettiin erilaisilla merihirviöillä ja vastaavilla myyttisillä olennoilla.

Valtion suvereenisuus on sekin pelkkä myytti. Britannian eroaminen EU:sta kristallisoi tämän. Globaalissa maailmassa kaikki ovat riippuvaisia toisistaan. Tätä käytetään myös hyväksi, ja EU:n tarkoitus on suojella tällaisilta vaikutusyrityksiltä.

Britannia joutuikin tuuliajolle ja ajelehtii nyt markkinatalouden aallokossa vähemmän suvereenina kuin EU:n suojissa ollessaan. Todellinen suvereniteetti on päätös siitä, kenestä haluaa olla riippuvainen, kirja tiivistää nykymaailman valtioiden asemaa.

Kiintoisa on kirjan filosofinen huomio, että rajat eivät vain erota, vaan ne myös ovat yhdistäviä saumoja maiden välillä. Rajat ovat toimineet kautta aikojen kaupankäynnin ja kulttuurien kohtaamispaikkoina.

Voisi jatkaa, että avoin mieli tulkitsee rajat dialogin mahdollistajiksi, sulkeutunut näkee ne estävänä muureina. Näin rajoja ei tarvitsisi purkaa, ne tulisi vain nähdä ne eri lailla.