Toivottavasti Seppälä jatkaa. Hänen katkonainen proosansa nimittäin sopii hänen parjaamaansa nykyaikaan, jossa lukijoidenkin keskimääräinen keskittymiskyky on pudonnut lähelle nollaa.

Seppälä ei naputtele klassisia juoniromaaneja, vaan jopa esseitä, eikä lukeudu vastarintansa takia maamme myydyimpien kirjailijoiden joukkoon. Onneksi häntä sentään vielä julkaistaan.

Kehtolaulun koordinaateissa seurataan ruumisautoa ajavaa perusmiestä. Eikä hän ohjaa mitä tahansa kärryä, vaan vanhan liiton kiiltävää Cadillac Escaladea. Se herättää kunnioitusta lipuessaan kaduilla, mutta Seppälä ei malta olla irvailematta:

Minäkertojalla on poika nimeltä Tomas, mutta he eivät ole tavanneet toisiaan vuosikymmeniin. He asuvat eri maissa, yksi Suomessa ja toinen Ranskassa, eivätkä jaa edes äidinkieltä. Kommunikointi hoidetaan kömpelösti sähköpostitse.

Suomalainen itsenäisyys tuntuu sosiaalisista ranskalaisista väistämättä oudolta. Kehtolaulun koordinaateissa perheenjäsenetkin pysyvät toisilleen etäisinä.

SEPPÄLÄN uusi romaani ei paisu eeppiseksi pohdiskeluksi kuolevaisuudesta, sillä tekijä on novellimuodon taakseen jättäneenäkin edelleen lyhyemmän muodon ystävä.

Kehtolaulun koordinaateissa aika vyöryy eteenpäin ja jokaisen, myös ruumisauton kuljettajan, pitää tehdä vuorollaan tiliä pikaisen poistumisensa kanssa.

Päähenkilö ilmoittaa jylhästi olevansa kollegoineen ”elämän päättymisen palveluksessa”, mutta ei tee itsestään numeroa, vaan pyrkii vain hoitamaan työnsä kunnialla.

Hänen kaltaisensa sankarit ovat työttömyysprosenttienkin perusteella nykyään harvassa. Kapitalismi hävittää nopeasti tappiolliset yritykset ja ihmiset. Jälkimmäisillä on käyttöä vain kuluttajina.

Nimetön kuljettaja, joka ei toteuta itseään edes lomailemalla Kyproksella, tuntuu kuuluvan toiseen, järkevämpään aikaan. Hänessä on klassista suomalaista vähäpuheisuutta ja nuukuutta.

Seppälä suhtautuu henkilöhahmoihinsa jälleen sympatisoiden, vaan ei laskelmoivan empaattisesti. Elokuvaohjaaja Krzysztof Kieślowskin tavoin porilaista kiinnostaa yksinäisyys, mutta yksilöiden sijaan puhutaan enemmän ihmislajista. Tietoisuus herättää kirjailijan mielenkiinnon:

”Elämän päättymisen tragiikka kuluineen on mahdollista kestää siksi, että kaikki tietävät kuolevansa.”

Kuvittelemme suurin piirtein, mitä on tulossa, mutta varautumisemme väistämättömään on silti puutteellista. Kertoja harhauttaa itseään pohtimalla filosofisesti, kunnes hänen ajatuksensa osuvat tärkeimpään: Tomasin poissaoloon ja puuttuvaan rakkauteen, joka on kuin musta aukko sielussa.

Isä-poika-dynamiikka kannattelisi normaalia juoniromaania, mutta Seppälä kieltäytyy jääräpäisesti muodollisuudesta ja esittelee sen sijaan muita kohtaloita.

Kehtolaulun koordinaattien henkilöhahmoja yhdistää sivullisuus. He eivät välitä osallistua yhteiskuntaan, koska se on narsistinen ja eläimellinen.

Tarinalankoja ei solmita siististi yhteen, sillä menehtyminen keskeyttää kuvitelmat siististä kokonaisuudesta, jossa elämällä on aristoteelisesti alku, keskikohta ja loppu.

SEPPÄLÄ suhtautuu tulevaisuuteen kiukkuisesti. Hän kummastelee taas yhdessä romaanissaan päätymistämme tilanteeseen, jossa pannaan ostohousut jalkaan ja riennetään vinguttamaan luottokorttia.

Vuonna 2018 hän haukkui Helsingin Sanomien haastattelussa juoksemistamme rahan, vallan ja kuuluisuuden perässä. Kehtolaulun koordinaateissa jättäydytään jo sivuun pelleilystä ja valmistaudutaan viimeiselle matkalle.

Näinköhän Seppälää enää edes kiinnostaa antaa lausuntoja?

Hänen tämän vuosituhannen tuotantoaan on kuvailtu esseeromaaneiksi. Sellainen on Kehtolaulun koordinaatitkin, mutta siinä päädytään jopa hänen mittapuullaan lohduttomaan päätelmään, että ainoa jäljellä oleva kilpajuoksu käydään siitä, kumpi ehtii tuhoutua ensin: ihmiskunta vai sen pilaama planeetta.

Sinnittely ei kannata, sillä lopulta aurinko nielaisee maapallon utopioineen.

Pilkan, surun, aforistisuuden ja kirjaviittausten välillä saumattomasti siirtyilevä Kehtolaulun koordinaatit on tuttua Seppälää. Hän ei ole enää pitkään aikaan välittänyt keksiä pyörää uudelleen.

Porin vesijohtovedessä täytyy olla joka tapauksessa tehokkaita kemikaaleja, sillä niin paljon hienoa kulttuuria siellä tuotetaan. Kuten Seppälä Finlandialla-ehdokkuuksillakin huomioituja romaanejaan.