Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Elokuva

16.1.2026 06:30 ・ Päivitetty: 16.1.2026 06:38

Arvio: Resuisen miehen pahainen kuolema käynnistää keskiluokkaisen naisen moraalisen kriisin

Ulosottovirkailija tuntee syyllisyyttä kodittoman miehen kohtalosta, joka ei vaikuta kiinnostavan ketään muuta.

Romanian elokuvan uusi aalto tunkeutui kansainväliseen kuuluisuuteen parikymmentä vuotta sitten Cannesin filmifestivaaleilla paiskaten nousukautta eläneen yleisön ruodittavaksi syvälle sosiaaliseen omaantuntoon vetoavia teoksia.

Rane Aunimo

Demokraatti

Maan tunnetuimman ohjaajan Cristian Mungiun aborttielokuva 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (2007) palkittiin kilpasarjan parhaana teoksena, ja meillä Suomessakin valkokankaille on päätynyt harvakseltaan myös maan muiden menestysohjaajien elokuvia.

Vastikään toimintansa aloittanut levitysyhtiö BKS Cinema tuo nyt teattereihin Radu Juden uusimman ohjauksen, joka voitti Berliinin elokuvajuhlien Hopeisen Karhun vuosi sitten. Juden palkittuja elokuvia ei ole aiemmin Suomessa nähty tavallisessa kaupallisessa levityksessä, joten julkaisu käy myös kulttuurityöstä.

Juden satiirisia aineksia usein käsittelevissä töissä on yhteiskunnallista ja psykologista silmää poliittisen todellisuuden ja inhimillisen olemisen päättömyyksille. Romaniassa ne ovat saaneet osakseen myös arvostelua turhasta synkistelystä. Meillä Aki Kaurismäkeä on joskus kohdeltu yhtä ymmärtämättömästi.

Kontinental 25 (2025) vie kritiikkinsä niin piinallisesti koruttomaan estetiikkaansa, että ainakin amerikkalaisviihteen kyllästämille katsojille sen staattinen hitaus lienee sietämätöntä. Sodan ja muukalaisvihan mudassa nyt rypevällä taantuvalla mantereella ohjaajan hyistä puheenvuoroa lähestyy entistäkin suuremmalla mielenkiinnolla.

ELOKUVA:
Kontinental 25
Ohjaus: Radu Jude
Pääosissa: Eszter Tompa, Gabriel Spahiu, Annamária Biluska, Marius Damian
2025, 109 minuuttia
★★★★☆

ELOKUVA kertoo pitkässä ja paljolti mykässä johdantojaksossaan transsilvanialaisen talon kellarista tilapäisen asuinsijan saaneesta kodittomasta miehestä, joka toistuvien kehotusten ja käskyjen jälkeen saa häädön kotimajastaan.

Muodollisen päätöksen asiassa tehnyt ulosottovirkailija saapuu poliisin kanssa hätistämään ukon asunnosta, mutta tämä sulkeutuu oven taakse ja riistää itseltään hengen.

Keskiluokkainen nainen järkyttyy miehen ratkaisusta ja ilmoittaa perheelleen jättävänsä suunnitellun lomamatkan väliin.

Lopun aikaa sinänsä tapahtumaköyhä teos kuvaa byrokraattisen koneiston uskollisen työntekijän mielessä sikiävää kriisiä, syyllisyydentuntoa ja paniikkia uljaan Euroopan unohdetulla takapihalla, jolle alueen historian poliittiset mullistukset muodostavat mieltä vaivaavan kehyksen.

Jude vetoaa kollektiiviseen moraaliimme, joka hänen mukaansa horjuu pahaenteisesti. Kovan onnen kulkijan kohtalo ei näytä kiinnostavan ketään eivätkä instituutiot tuo pelastusta.

Instituutiot eivät pelasta ketään romanialaisessa elokuvassa.

TYYLILLISESTI Kontinental 25 muistuttaa monin paikoin itävaltalaisen Michael Haneken pysäyttäviä ohjauksia, joissa vastaavasti pakotetaan yleisö nauliintumaan paikoilleen tuijottamaan jotain arkisen ilmeiseltä näyttävää, mutta jossa tarkemmin katsottuna onkin jotain häiritsevää.

Elokuvan yksittäiset otokset ja keskustelut voivat kestää minuuttitolkulla ilman että kamera liikkuu senttiäkään malttamattoman katsojan etsiessä taustalla liikkuvista henkilöistä ja tapahtumista uusia tulkintahorisontteja.

Rehellistä lienee myöntää, että metodi ei vetoa läpi elokuvan johdonmukaisen tenhoavasti. Tottunutkin on vaarassa turhautua toisteisuudesta, vaikka Jude maustaa soppaa myös kitkerällä ironialla.

Toisaalta teoksessa on Haneken veroisia neronleimauksia, esimerkkinä loppuun leikatut kuvat kohti korkeuksia kohoavista tyhjistä rakennuksista, joista ei tietenkään löydy sijaa laitapuolen kulkijoille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU