Maan tunnetuimman ohjaajan Cristian Mungiun aborttielokuva 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää (2007) palkittiin kilpasarjan parhaana teoksena, ja meillä Suomessakin valkokankaille on päätynyt harvakseltaan myös maan muiden menestysohjaajien elokuvia.

Vastikään toimintansa aloittanut levitysyhtiö BKS Cinema tuo nyt teattereihin Radu Juden uusimman ohjauksen, joka voitti Berliinin elokuvajuhlien Hopeisen Karhun vuosi sitten. Juden palkittuja elokuvia ei ole aiemmin Suomessa nähty tavallisessa kaupallisessa levityksessä, joten julkaisu käy myös kulttuurityöstä.

Juden satiirisia aineksia usein käsittelevissä töissä on yhteiskunnallista ja psykologista silmää poliittisen todellisuuden ja inhimillisen olemisen päättömyyksille. Romaniassa ne ovat saaneet osakseen myös arvostelua turhasta synkistelystä. Meillä Aki Kaurismäkeä on joskus kohdeltu yhtä ymmärtämättömästi.

ELOKUVA kertoo pitkässä ja paljolti mykässä johdantojaksossaan transsilvanialaisen talon kellarista tilapäisen asuinsijan saaneesta kodittomasta miehestä, joka toistuvien kehotusten ja käskyjen jälkeen saa häädön kotimajastaan.

Muodollisen päätöksen asiassa tehnyt ulosottovirkailija saapuu poliisin kanssa hätistämään ukon asunnosta, mutta tämä sulkeutuu oven taakse ja riistää itseltään hengen.

Keskiluokkainen nainen järkyttyy miehen ratkaisusta ja ilmoittaa perheelleen jättävänsä suunnitellun lomamatkan väliin.

Lopun aikaa sinänsä tapahtumaköyhä teos kuvaa byrokraattisen koneiston uskollisen työntekijän mielessä sikiävää kriisiä, syyllisyydentuntoa ja paniikkia uljaan Euroopan unohdetulla takapihalla, jolle alueen historian poliittiset mullistukset muodostavat mieltä vaivaavan kehyksen.

Jude vetoaa kollektiiviseen moraaliimme, joka hänen mukaansa horjuu pahaenteisesti. Kovan onnen kulkijan kohtalo ei näytä kiinnostavan ketään eivätkä instituutiot tuo pelastusta.

Instituutiot eivät pelasta ketään romanialaisessa elokuvassa.

TYYLILLISESTI Kontinental 25 muistuttaa monin paikoin itävaltalaisen Michael Haneken pysäyttäviä ohjauksia, joissa vastaavasti pakotetaan yleisö nauliintumaan paikoilleen tuijottamaan jotain arkisen ilmeiseltä näyttävää, mutta jossa tarkemmin katsottuna onkin jotain häiritsevää.

Elokuvan yksittäiset otokset ja keskustelut voivat kestää minuuttitolkulla ilman että kamera liikkuu senttiäkään malttamattoman katsojan etsiessä taustalla liikkuvista henkilöistä ja tapahtumista uusia tulkintahorisontteja.

Rehellistä lienee myöntää, että metodi ei vetoa läpi elokuvan johdonmukaisen tenhoavasti. Tottunutkin on vaarassa turhautua toisteisuudesta, vaikka Jude maustaa soppaa myös kitkerällä ironialla.

Toisaalta teoksessa on Haneken veroisia neronleimauksia, esimerkkinä loppuun leikatut kuvat kohti korkeuksia kohoavista tyhjistä rakennuksista, joista ei tietenkään löydy sijaa laitapuolen kulkijoille.