Sophian äiti Anita eli Nita Lesch ja Toven veli Lars Jansson erosivat, kun Sophia oli viisivuotias. Kahden nuoren avioliitto oli alun perinkin solmittu lapsen syntymän vuoksi, sillä Nita piti enemmän naisista ja Lars miehistä.

Isommaksi ongelmaksi muodostuivat kuitenkin Nitan alkoholismilla ”lääkitsemät” mielenterveysongelmat, joiden voi ainakin osittain katsoa olevan perua kovista lapsuudenkokemuksista.

Hänen äitinsä Ester sai miehensä kiinni rysän päältä toisen naisen kanssa ollessaan seitsemännellä kuukaudella raskaana ja antoi vastasyntyneen tyttären lastenkotiin, koska ei 1930-luvun köyhänä työläisnaisena katsonut voivansa ryhtyä yksinhuoltajaksi.

SOPHIA Jansson (synt. 1962) on aiemmin ollut pidättyväinen puhuessaan tätinsä ja sukunsa vaiheista. Kolme saarta – isä, äiti ja minä syntyi tarpeesta selvittää sekä hänelle itselleen että jälkipolville, keitä isä ja varsinkin äiti oikein olivat.

Nita Lesch ei pitänyt yhteyttä tyttäreensä ja kuoli maksakirroosiin pian eron jälkeen. Sophian kasvua kannattelivat huolehtiva ja lempeä, mutta vaitelias Lars-isä ja Toven, isovanhempien sekä muiden lähisukulaisten verkosto, mutta äitiä ei ollut eikä hänestä puhuttu.

Hylkäämisen, surun ja vihan tunteet nousivat esiin etenkin tytön tultua teini-ikään. Oli myös järkytys, kun Tove Jansson – joka selvästi piti Nitasta ja suhtautui tähän myötätuntoisesti – kertoi Nitan joutuneen tekemään nuoruuden rahapulassaan seksityötäkin.

Kohtalon oikkuna voi pitää, että Nita päätyi Janssonien perhepiiriin Tove Janssonin rakastetun ja sittemmin elinikäisen ystävän, teatteriohjaaja Vivica Bandlerin takia. Bandler iski silmänsä Stockmannin hissityttönä lauleskelleeseen Nitaan.

KIRJAN nimi viittaa myös konkreettisiin saariin. On Tonga, jonne Tove ja Lars olisivat halunneet 1940-luvun ilottomasta sota-Suomesta muuttaa, Sophian varhaislapsuuden koti Ibiza sekä Pellingin saari, jossa Janssonit ovat asuneet kesät sukupolvien ajan.

Yhdenlainen ympyrän sulkeutuminen tapahtuu siinäkin, kun Moomin Charactersin hallituksen puheenjohtaja nyt matkustaa miehensä kanssa Tongalle – joka ei tietenkään ole ihan se paratiisisaari, jollaiseksi sisarukset sen vuosikymmeniä sitten uneksivat.

Teksti antaa ehkä eniten niille, joille Janssonin suvun vaiheet ovat ennestään tuttuja ja kiinnostavia. Samalla se on kuitenkin yleisemmällä tasolla osuvaa ajankuvaa ja ajatuksia sekä samaistumispintaa herättävä teos vaikenemisen sukuperinnön hinnasta, rakastavienkin perhesuhteiden monimutkaisuudesta ja siitä, kuinka monenlaisissa perheissä ja yhteisöissä on eletty ennenkin.