Helsinki98-teatteriryhmä on perustamisensa (2023) jälkeen tuonut Vuosaaren vanhaan koulurakennukseen kymmenkunta teatteriesitystä, joissa käsitellään Neuvostoliiton ja Venäjän sekä sen vallan tai painostuksen alla olevien naapurimaiden poliittista todellisuutta.

Ryhmä aloitti esittämällä Aleksijevitš-trilogian, Svetlana Aleksijevitšin murenevan Neuvostovaltion kansalaisten mielenmaisemaan perustuvien kolmen romaanin dramatisoinnit.

Näiden erinomaisesti menestyneiden teosten lomassa ja jälkeen on nähty muitakin hallinnon valtaa, politiikkaa ja demokratian uhkia käsitteleviä esityksiä. Viimeisimpänä palkitun ranskalaisen Roland Toporin (1938-1997) surrealistinen näytelmä Talvi pöydän alla. Roman Polanski ohjasi Toporin aiemmasta romaanista elokuvansa Vuokralainen.

Ryhmässä työskentelee suomalaistekijöiden lisäksi Suomeen Artists at Risk -järjestön kautta tulleita ammattilaisia.

Ohjaajan tilanne on ikävän samankaltainen kuin Toporin sankarin, paperittoman siirtolaisen Dragomirin (Jaakko Kiljunen), joka asustaa vuokraemäntänsä Florencen (Taisiya Kostyuk) pöydän alla.

LUULISI, ETTÄ Dragomiriä ahdistaa, mutta hän on hyvin sopeutunut ja ymmärtää asemansa eksistentiaalisen kirjallisuuden kääntäjänä toimivan vuokraemäntänsä hyvän tahdon kohteena.

Eikä asiaintila ole yksipuolinen, sillä käy nopeasti selväksi, että Florence tarvitsee fiksua, kilttiä ja suutarina taitavaa Dragomiriä ainakin yksinäisyyttä lieventämään.

Meno vuokra-asunnossa ja alivuokratussa pöydän alusessa on rahatonta mutta iloluontoista ja vain paranee Dragomirin ystävän, muusikko Gritzkan (Maksim Pavlenko) liityttyä joukkoon. Ilmapiiriä sumentaa vain alivuokralaisille nyrpistelvä Florencen ystävätär (Veera Anttila) sekä puoliväkisin Florencea tavoitteleva kustantaja Marc (Ilkka Lampi).

Toporin puolanjuutalaiset vanhemmat muuttivat Ranskaan 1930-luvulla ja perhe joutui piileskelemään Vichyn hallituksen vaatiessa juutalaisia rekisteröitymään. 4-vuotias Roland sijoitettiin ranskalaisperheeseen väärällä nimellä.

Graafisenakin taiteilijana tunnetun Toporin töitä ja tekstejä kuvataan “surrealismin jälkeiseksi kauhuksi”. Kuten Vuosaaren esityksessäkin Toporin pienet ihmiset joutuvat usein karnevalistisiin ja outoihin tilanteisiin, joissa paljastuu sopimattomia haluja ja toiveita.

Talvi pöydän alla virittyy pikkuhiljaa kasvavan seksuaalisen halun ja sen kieltämisen ympärille. Myös ihmisen eritteet ilmaantuvat kuin vahingossa kainostelevan Florancen todellisuuteen; hänen reaktionsa menetyksen pelkoon on oksentaminen.

USHAKOU on ohjannut mainion ja taitavan näyttelijäporukkansa vauhdikkaasen erikokoisten pöytien siirtelyyn sekä yllättäen purkautuviin liikkeellisiin ja tanssillisiin kohtauksiin.

Fyysinen ilmaisu ja musisointi luonnistuu kaikilta erinomaisesti. Erikseen on mainittava entisen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen johtaja Ilkka Lammen kosiotanssi. Mikä liikkeen hauras eleganssi ja lipevyys!

Vaikka esityksen teema, erilaiset valtasuhteet ja ihmisten valmius hyödyntää niitä, on raskas ja asenne pohjimmiltaan ironinen, on toteutus yllättävän kevyt ja lopussa jopa toiveikas.

Valkovenäläisen ohjaajan katse kauheassa tilanteessa itseään alentaviin ihmisiin ei ole kovin yksiselitteinen. Historia ja nykyhetki tuntee monia vaiheita, joissa inhimillinen arvokkuus – mitä se ikinä onkaan – on taipunut monelle mutkalle.

Pavel Semchenko on tapansa mukaan luonut esitykselle sen vaatiman ympäristön ja hengen, Pariisin kattoineen ja katuineen. Näyttämön leveään takaseinään on heijastettu nostalgista mustavalkoista videota sekä absurdeja ja väkivaltaisia (Toporin?)piirrosanimaatioita. Välillä taas kukkatapetit sulkevat meidät lempeään syliinsä.

Esitys rakentaa maailman, jossa kaikki ei ehkä ole, miltä näyttää.

Talvi pöydän alla jatkaa joulukuulle, jonka jälkeen ensi-iltansa saa Pavel Semchenkon ohjaus Tohtori J. Faustin kuolemansa jälkeen laatima omakohtainen partituuri.