Alfred Hitchcockin yksi vähäeleisesti nerokkaimmista teoksista oli Täydellinen rikos (1954), jonka jännitteissä lankapuhelin oli keskeisessä asemassa.

Katoavaan taajamavaraan eli puhelinkoppiin kätkeytyvästä terrorista Joel Schumacher ohjasi palvelun viimeisillä arkipäiväisillä hetkillä kohtuunapakan trillerin Phone Booth (2002).

Vähän vastaavanlaista yksinkertaisuutta on elokuvassa Drop, jossa älypuhelin tekee ensitreffeistä todellisen trillerin.

Pakon edessä tuntee olevansa Dropin päähenkilö Violet (Meghann Fahy), jonka trauma esitellään heti alussa väkivaltaisen parisuhdetilanteen kautta.

Pienen ja suorapuheisen Toby-pojan äitinä Violet on suorastaan peloissaan menossa pitkästä aikaa treffeille ja sonnustautuu niille siksi kuin vain käydäkseen pikaisesti asioilla. Lapsenvahdiksi jäävä sisko yllyttää panemaan päälle seksikkäämpää.

Treffit ovat kimaltelevan loistokkaassa ravintolassa, jossa Violet tapaa jo ennen myöhässä olevaa seuralaistaan muutamia hermostuttavia tyyppejä hieman kuin Musta Pekka -korteista repäistyinä.

Itse ”herra 47:n” eli Henryn (Brandon Sklenar) saavuttua paikalle Violet rentoutuu, mutta hänen puhelintaan aletaan pian pommittaa sosiaalisen median uhkaavilla viesteillä. Uhkataso kovenee illan edetessä. Ilmeisen digiviisas Henry auttaa parhaansa mukaan, mutta Violet jää tilanteessa silti yksin.

Pikku hiljaa Violetin puhelin alkaa olla katsojallekin jo sen sortin esteettinen riesa, että sen toivoisi saavan osumaa vaikkapa Silja Kososen moukarista.

Viihdetrillereillä saattaa joskus olla mukiinmenevää luonnetta. Drop vaikuttaa paikoin sellaiselta, etenkin ravintolan ja treffien lähtötunnelma on luotu varsin virikkeellisesti. Tarina kuitenkin paljastaa tympäisevät yhdentekevyyden korttinsa loppua kohden, kun jännite alkaa raueta. Violetin hahmo jää pinnalliseksi, vaikka Meghann Fahy onkin roolissaan sympaattinen.

Kyseessä on vain tuote edustamassa aikaa, jota kulutetaan katsomalla, milloin puhelimeen, milloin valkokankaalle. Taas pudotetaan yksi näennäisen kätevä käyttöelokuva kustannustehokkaille monisaliteattereille sopiviin puitteisiin.

Tuottajiin kuuluu moraalikysymyksien ohi aatoksetta kaahaavista turboelokuvistaan tunnettu Michael Bay. Ei ihme, että niinkin vakava asia kuin parisuhdeväkivalta on elokuvassa pelkkä viihteellinen taustatekijä, jonka jättämiä pelkoja käytetään vain aihioina uusille peloille.