William Shakespearen (1564-1616) tuotanto on suosittua polttoainetta kotimaisilla teatterinäyttämöillä.

Klassikkonäytelmäkirjailijan teokset tuntuvat olevan varsinkin tällä hetkellä kaikkialla. Tampereen Teatterissa pyörii vielä tämän kevään Paavo Westerbergin ohjaama Romeo ja Julia. Samaisesta tarinasta nähtiin menneenä syksynä Viirus-teatterissa Niina Hosiasluoman ja Herman Nybyn Fat Romeo & Juliet, joka tutki lihavuutta ja romanttista halua.

Loppuvuodesta Helsingin kaupunginteatterin valtaa kuuluisaa rakkaustarinaa uudelleen kuvitteleva, kansainvälinen musikaaliadaptaatio &Julia.

Yllättävän sattuman kautta tämän kevään aikana Helsingissä nähdään peräti kaksi tulkintaa Shakespearen Myrskystä (1611) ja ilokseni voin todeta, että molemmat näyttämöversiot ovat keskenään paitsi mukavasti erilaiset myös tahoillaan ansiokkaat.

TEATTERI JURKASSA aiemmin ensi-iltansa saanut Erik Söderblomin ohjaus on hillitön neljän näyttelijän taidonnäyte, joka myytiin loppuun alta aikayksikön.

Jussi Nikkilän sovitus- ja ohjaustyö taas on taipunut Musiikkiteatteri Kapsäkissä lämminhenkiseksi koko perheen musikaaliksi.

Kaksi erilaista ja eriäänistä tulkintaa todistavat jälleen kerran, miksi Shakespearen näytelmät pysyvät vuosisadasta toiseen teattereiden ohjelmistoissa: kerroksia ja teemoja riittää käsiteltäväksi!

Monille tulkinnoille avoin Myrsky on tarina kostosta ja vallasta mutta myös anteeksiannosta ja rakkaudesta. Nikkilä on rakentanut sovituksensa varsin nokkelasti alkuperäisteoksesta nousevan taikuuden ympärille.

Taianomaisuus onkin mitä mainioin pohja lapsiyleisöä houkuttelevalle esitykselle. Harvoin muutenkaan pääsee näkemään lapsille suunnattua, musiikillista Shakespeare-tulkintaa!

Näytelmässä Prospero, Milanon syrjäytetty herttua, on paennut kaukaiselle saarelle tyttärensä Mirandan kanssa ja hautoo katkerana kostoa vallan vieneelle veljelleen Antoniolle. Saaren ilmanhenki Arielin avulla Prospero nostattaa myrskyn ja aiheuttaa veljensä laivan haaksirikon.

Hovin väki pelastautuu saarelle, mukaan lukien Napolin prinssi Ferdinand, johon Miranda rakastuu, juuri kuten Prospero on juonitellut.

Mutta miten käy lopulta Prosperon katkeruuden ja kostonhimon?

Esityksen ohjaaja Jussi Nikkilä tekee veikeän näsäviisaan Calibanin, joka haluaa oman perintösaarensa takaisin.

ALKUPERÄISTARINALLE uskollinen esitys ei Nikkilän ohjaussovituksessa ota itseään turhan vakavasti taikka juutu liiaksi juonikuvioihin, jonka seuraaminen voisi teosta entuudestaan tuntemattomalle lapselle olla muutenkin hankalaa.

Oleellisempaa on taianomaisen saaren tunnelma, rikas musiikillinen maailma ja näytelmän lukuisat sketsimäiset roolihahmot, joissa esiintyjät Paavo Kerosuo, Antti Korhonen, Jussi Nikkilä, Veera Railio ja Kapsäkin taiteellinen johtaja Anu Hostikka hyppäävät vinhalla vauhdilla.

Yhdessä viisikko onnistuu tekemään liudan näytelmän lukuisista rooleista, joiden vaihdoissa Riitta Röpelisen kekseliäs, monia maailmoja ja tyylisuuntia taidokkaasti yhteen punova pukusuunnittelu on avainasemassa.

Mieleen jää erityisesti Nikkilän näsäviisas Caliban, joka hautoo omaa kostoaan tultuaan Prosperon orjuuttamaksi. Korhonen rooli hiussuortuviaan puhaltelevana Ferdinandina on hulvaton. Korhosen roolityöskentely hyödyntää myös oivasti nukketeatteria.

MAAGISUUS LIUKUU esityksessä erityisesti työryhmän säveltämiin ja sovittamiin kappaleisiin, jotka ovat kokonaisuuden parhainta antia, musiikkiteatterille tyypillisesti.

Moniin tyylisuuntiin kunnianhimoisesti kurottavat kappaleet kuljettavat mukanaan juonta mutta soivat myös lukuisten eri soittimien voimalla. Musiikillisuudella rakennetaan myös hahmoja: Arielin taikavoimat elävät yhtenevin soinnuin syntetisaattorin kanssa.

Nopeiden roolivaihtojen ja dialogin vanavedessä esitykseen aukenee väylä myös klassikkonäytelmän temaattisten kerrosten kommentoinnille, mistä varsinkin aikuisyleisö löytänee pureskeltavaa.