Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Australia väläytti jopa vankeustuomiota Intiasta saapuville – pääministeri otti nyt takapakkia linjauksesta

iStock
Australia kiristi sääntöjään, kun viranomaiset havaitsivat, että maahan oli saapunut ihmisiä Intiasta vaihtoyhteyksien kautta.

Australian pääministerin Scott Morrisonin mukaan on erittäin epätodennäköistä, että maahan Intiasta saapuvat australialaiset joutuisivat vankilaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

–  Luulen, että todennäköisyys siihen on aika lailla nolla, Morrison sanoi tiistaina.

Australian hallitusta on arvosteltu voimakkaasti sen jälkeen, kun se päätti, että Intiasta Australiaan saapuvat voivat kuluvan viikon maanantaista lähtien joutua vankilaan jopa viideksi vuodeksi. Maahantulokiellon on sanottu koskevan myös Australian kansalaisia, ja se on voimassa ainakin kuluvan kuun puoliväliin.

Maa tiukensi sääntöjään äärimmilleen sen jälkeen, kun viranomaiset havaitsivat, että maahan oli saapunut ihmisiä Intiasta vaihtoyhteyksien kautta. Suorat lennot oli lopetettu jo aikaisemmin.

Esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch on arvostellut kovin sanoin Australian päätöstä.

–  Sen sijaan, että hallitus keskittyy vankilatuomioihin ja koviin rangaistuksiin, sen pitäisi etsiä turvallisia tapoja panna Intiasta palaavat karanteeniin, neuvoi järjestön Australian aluejohtaja Elaine Pearson.

Morrisonilla on myös sanottu olevan linjauksen vuoksi verta käsissään. Pääministerin mukaan syytös on absurdi.

–  Aion tehdä päätöksiä, joiden uskon suojelevan Australiaa kolmannelta aallolta, Morrison sanoi lisäten, että australialaiset pyritään tuomaan turvallisesti kotiin.

Koronakriisin kourissa olevassa Intiassa on arvioitu olevan noin 9  000 australialaista

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE