Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

“Autamme asiakkaitamme maksamaan verot” – Nordea pahoittelee hitauttaan

Tietovuodon mukaan Nordean Luxemburgin-yksikkö olisi 2004–2014 perustanut asiakkailleen lähes 400 veroparatiisiyhtiötä Panamaan ja Brittiläisille Neitsytsaarille.

Luxemburgissa toimiva Nordea International Private Banking tyrmää uutiset, joiden mukaan se tarjoaisi asiakkailleen veroparatiiseihin liittyviä yhtiöjärjestelyjä. Asia nousi esille Panaman veronkiertovyyhden yhteydessä.

Konsernijohtaja Casper von Koskull vakuuttaa, että Nordea tuomitsee ankarasti verojen kiertämisen. Nordea International Private Banking muutti toimintatapojaan jo vuoden 2009 lopulla.

Von Koskullin mukaan uusilla toimintatavoilla varmistetaan, että kaikista asiakkaiden omistuksista ja tileille tulevista tuotoista raportoidaan veroviranomaisille.

– Haluamme varmistaa, että offshore-yhtiöihin liittyvä toiminta Luxemburgissa täyttää nämä vaatimukset. Siksi käymme vielä uudelleen läpi kaikki tällaiset järjestelyt.

Von Koskull korostaa, että veroneuvontaa koskevat periaatteet ja eettiset toimintatavat ovat selvät.

Emme hyväksy asiakkaita, joiden toiminta ei ole läpinäkyvää.

– Emme kannusta asiakkaitamme verojärjestelyihin, joita pidetään veronkiertona, emmekä mahdollista tällaisia järjestelyjä. Autamme asiakkaitamme maksamaan tarvittavat verot.

Lisää aiheesta

Hän kuitenkin pahoittelee sitä, ettei näitä menettelytapoja otettu käyttöön jo aikaisemmin.

Von Koskull huomauttaa, että offshore-yhtiöitä voidaan käyttää laillisena apuna joidenkin asiakkaiden erittäin monimutkaisen kansainvälisen liiketoiminnan hallinnoinnissa.

– Tällaisissa tapauksissa Nordea varmistaa useilla prosesseilla, että asiakkaat ilmoittavat tietonsa asianomaisille veroviranomaisille. Uudet säännöt ovat olleet käytössä 1.1.2016 lähtien, ja kaikki tarvittavat tiedot annetaan automaattisesti kaikille asianomaisille viranomaisille.

Nordea tarjoaa hänen mukaansa apua offshore-yhtiöiden perustamisessa vain poikkeustapauksissa.

– Emme hyväksy asiakkaita, joiden toiminta ei ole läpinäkyvää asianomaisten veroviranomaisten kannalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE