Kotimaa
28.8.2018 06:21 ・ Päivitetty: 28.8.2018 06:21
AVI: Toimeentulotuen käsittelyaika pidentynyt monessa kunnassa – “Alueen kunnista ja kuntayhtymistä 12 ei selviä riittävän hyvin hakemusten käsittelystä”
Kuntien vastuulla olevan täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen saatavuus on heikentynyt viime syksystä Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella, Etelä-Suomen Aluehallintovirasto AVI kertoo.
– THL:n huhtikuussa 2018 tekemän kyselyn perusteella alueen kunnista ja kuntayhtymistä 12 ei selviä riittävän hyvin hakemusten käsittelystä eikä lain mukainen seitsemän arkipäivän käsittelyaika toteudu. Viime vuoden lokakuussa kerättyjen tietojen perusteella hakemusten käsittelyssä oli viivästymisiä kahdeksassa kunnassa/kuntayhtymässä, AVI tuo esiin.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt selvitykset Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiriltä (Eksote), Espoosta, Heinolasta, Helsingistä, Hämeenlinnasta, Kirkkonummelta, Kotkasta, Kouvolasta, Nurmijärveltä, Porvoosta, Sipoosta ja Siuntiosta.
Täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen myöntäminen jäi kuntien tehtäväksi sen jälkeen, kun toimeentulotuen perusosa siirrettiin vuoden 2017 alussa Kelan tehtäväksi. Aikaisemmin tänä vuonna on uutisoitu, miten perustoimeentulotuen siirtyminen Kelan käsiteltäväksi viime vuoden alussa ruuhkautti Kelan toimintaa pahasti. Ruuhkat on saatu purettua, mutta henkilöstön mielestä tilanne ei vieläkään ole hyvä.
Kelan toimihenkilöyhdistys lähetti Kelan johdolle kesäkuussa pitkän kirjelmän, jossa kerrotaan henkilöstön jaksamiseen vaikuttavista ongelmista.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.