Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Ay-johtajan kommentti maahanmuuttajista nosti some-myrskyn – “Pyydän anteeksi”

Korkeastikoulutettujen työmarkkinajärjestön Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder pyytää anteeksi maahanmuuttajakommenttiaan. Fjäder väläytti Ylelle, että kouluttamattomille maahanmuuttajille voisi maksaa pienempää palkkaa, jotta he pääsisivät töihin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Fjäderin kommentti nostatti jupakan sosiaalisessa mediassa ja ärsytti montaa Akavan jäsenliittoa. Esimerkiksi Akavan Erityisalat, Opetusalan ammattijärjestö OAJ sekä Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ottivat kipakasti kantaa kahden kerroksen työmarkkinoita vastaan.

Akavan tiedotteessa Fjäder pahoittelee Ylen haastattelusta syntynyttä mielikuvaa. Fjäder korostaa, että kaikkia työntekijöitä pitää kohdella tasavertaisesti.

– Arvostan, että Akavan liittojen edustajat ovat kertoneet napakasti kantansa tärkeään aiheeseen sekä minun epäselvästi muotoilemiini kommentteihin, Fjäder sanoo tiedotteessa.

Ylen haastattelussa Fjäderiltä kysyttiin mielipidettä talousnobelisti Bengt Holmströmin näkemyksiin. Holmström oli vaatinut Ylen haastattelussa ay-liikkeeltä lisää joustavuutta työmarkkinoille.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE