Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Ay-pomo sai totaalisesti tarpeekseen: “Sanon sen nyt ihan sydämestä, työttömien aktiivimalli Suomen mallina on ihan perseestä”

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen ottaa sunnuntaina rajusti kantaa työttömien niin sanottuun aktiivimalliin, jota työttömien kyykyttämiseksikin ja pakottamiseksi on kutsuttu.

Malinen antaa palaa oikein kunnolla Twitter-tilillään.

“Sanon sen nyt ihan sydämestä, työttömien aktiivimalli Suomen mallina on ihan perseestä. Tässä entinen hyvinvointiyhteiskunta rankaisee niitä jotka ovat heikoimmilla.”

Malisen mukaan vastuuministeri Jari Lindström (sin.) ja hallitus osoittavat “täydellistä ylenkatsetta ihmisyydelle”.

Twiittiä on kommentoinut muun muassa kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen.

“Hallitusohjelman pyrkimys: 1. alennetaan rekrytoinnin kynnystä työpaikkasopimisella 2. parannetaan henkilöstön asemaa 3. työttömyysturvasta velvoittavampi. Järjestöt estivät 1:n ja 2:n kikyssä. Nyt politiikka todella painottuu liikaa 3:een. Siksi työpaikkasopiminen!”

Malinen vastaa Vartiaiselle yhtä suorapuheisesti kuin alkujaan twiittasi.

Lisää aiheesta

“Kokeilepa vaikka vuotta peruspäivärahalla tai toimeentulotuella torkkupeiton ja punaviinin sijasta.”

SDP on vastustanut voimakkaasti hallituksen ajamaa työttömyysturvan aktiivimallia pitäen sitä työttömien rankaisemisena. Mikäli niin kutsutun aktiivimallin aktiivisuuskriteerit eivät työttömällä täyty, seurauksena on 4,65 prosentin leikkaus työttömyysturvaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE