Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

”Bad Boys, whatcha gonna do?” – Ohjusvene Pori lähti Nato-operaatioon Itämerelle

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Rannikkolaivaston esikuntapäällikkö Toni Joutsia irroitti ohjusvene Porin köyden ja saattoi veneen matkaan Suomenlinnan laiturista Helsingissä 27. tammikuuta.

Nato-lippu liehumaan Suomen siniristin vierelle, ja Rannikkolaivaston esikuntapäällikkö Toni Joutsia irroittaa viimeisen kiinnitysköyden. Näin koruttomasti lähti Merivoimien ohjusvene Pori maanantaina Suomenlinnasta liittyäkseen Naton pysyvään laivasto-osastoon SNMG1:een ”muutamaksi viikoksi”.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Osasto on tällä hetkellä osa Baltic Sentry -operaatiota, jonka tavoitteena on estää toistuvat kaapelien ja muiden yhteyksien rikkomiset Itämerellä. Kuulijan pääteltäväksi jäi, tiivistikö laiturista irtautuessa ohjusveneeltä soitettu musiikki suomalaisten tehtävänkuvan: ”Bad boys, bad boys, whatcha gonna do? Whatcha gonna do when they come for you?”

Hamina-luokan ohjusveneen antamisesta osaksi SNMG1:tä oli päätetty jo kauan aikaa sitten, mutta Itämeren kaapelirikkojen käynnistämä Nato-toiminta aikaisti reissua kesästä.

Toistaiseksi tuntuu olevan hieman epäselvää, kuittaako nyt alkanut komennus aiemman lupauksen Natolle vai lähteekö ohjusvene merelle vielä toistamiseen Naton lipun alla tänä vuonna.

– Katsotaan sitä jatkoa sitten, Merivoimien operaatiopäällikkö, kommodori Marko Laaksonen totesi.

PYSYVÄN Pysyvän laivasto-osaston lisäksi Baltic Sentryyn osallistuu myös Naton pysyvä miinantorjuntaosasto SNMCMG1, johon Suomi on sitoutunut niin ikään antamaan yhden aluksen enintään kolmen kuukauden ajaksi. Tämän komennuksen mahdollisesta aikaistumisesta Laaksonen on vähäsanainen.

-  En lähde sitä ennustamaan, Laaksonen vastaa.

Joutsian mukaan Pori sopii Nato-tehtävään erinomaisesti.

-  Tällä on kaikki kyvyt pintavalvonnan ja vedenalaisen valvonnan tehtäviin, hän luetteli.

Ohjusveneen koko miehistö on Puolustusvoimien palkattua henkilöstöä, koska laki ei tällä hetkellä salli varusmiesten käyttöä Baltic Sentryn kaltaisessa toiminnassa. Pulma ei ole suuren suuri, sillä Porin 31 hengen miehistöstä varusmiesten osuus on ollut korkeintaan yksi neljäsosa.

Joutsian mukaan pienestä kiireestä huolimatta tehtävälle on lähdössä erittäin motivoitunut miehistö.

-  Me haluamme Suomena ja Merivoimina ja laivastona tehdä tämän, Joutsia sanoi.

PORIN miehistö ei esiinny julkisuudessa nimillään tai kasvoillaan operaatioturvallisuuteen vedoten. Samasta syystä ohjusveneen suunniteltua merelläoloaikaa tai paluupäivämäärää ei kerrota.

Hamina-luokan ohjusvene on 51 metriä pitkä, ja siinä on aseistuksena kansitykin lisäksi muun muassa meri- ja ilmatorjuntaohjuksia. Nato-komennuksella voimankäyttösäännöt tulevat Natolta, eikä niiden mahdollisista eroista Suomen vastaaviin heru tietoa.

-  Sanon vain sen, että sellaiset säännöt on olemassa ja että niistä ei voi operatiivisista syistä puhua, Laaksonen totesi.

Hänen mukaansa Baltic Sentryn ydin on muodostaa tilannekuvaa ja tarvittaessa reagoida. Pinta-alusten lisäksi mukana on paljon muitakin liittokunnan sotilaallisia kykyjä, mutta tehtävä on silti haastava,

-  Liikennemäärät tuolla Itämerellä ovat suuria. Alue on valtava, ja kriittistä infrastruktuuria on paljon. Sataprosenttiseen suojaan ei tietenkään pystytä, Laaksonen muistuttaa.

Valvontaa pyritään kohdentamaan esimerkiksi alusten taustojen tai oudon liikehtimisen perusteella.

-  Eli meillä on ennakkokuva, että näihin aluksiin ja niiden tekemisiin kannattaisi ehkä enemmän keskittyä, Laaksonen selvittää.

Niilo Simojoki / STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE