Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Barcelonassa järjestetään katalaanien itsenäisyysmarssi – voimannäyttöön ilmoittautunut yli 400 000 ihmistä

Katalonian itsenäisyyden puolesta marssittiin myös syyskuussa 2016.

Espanjan Kataloniassa odotetaan satojentuhansien ihmisten kokoontuvan tänään itsenäisyysmarssille Barcelonassa. Marssin on määrä olla voimannäyttö ennen itsenäistymistä koskevaa kansanäänestystä, jonka maakuntahallinto aikoo järjestää 1. lokakuuta.

Liki 400 000 katalonialaista oli ilmoittautunut ennakolta itsenäisyysmarssille.

Tänään vietetään myös Katalonian perinteistä kansallispäivää.

Katalonian maakuntahallitus on ilmoittanut, että jos enemmistö kansanäänestykseen osallistuvista antaa kyllä-äänen, maakuntahallitus antaa Katalonian itsenäistymisjulistuksen 48 tunnin kuluessa.

Espanjan keskushallinto on tuominnut jyrkästi hankkeen kansanäänestyksen järjestämisestä. Pääministeri Mariano Rajoyn konservatiivihallitus on korostanut, että Katalonian itsenäistymistä koskeva äänestys rikkoisi Espanjan perustuslakia. Rajoy on myös tähdentänyt, että mitään kansanäänestystä ei järjestetä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE